Kyllä on riittänyt tapahtumia tähän vuoden alkuun. Melkein olisi jo kaivannut seesteistä aikaa ja olemista, mutta nähtävästi nyt tapahtuu. Ja vaikka välillä näyttää, ettei edes tapahdu, niin pinnan alla kytee koko ajan.
Asiat ovat ottaneet harppauksia eteenpäin. Ehkä juuri siksikin, koska viimein hyppäsin takaisin elämään. Askeleet ovat vielä haparoivia, mutta ne ovat askeleita joka tapauksessa. Ja suunta on oikea, se on eteenpäin – kohti uusia tuulia ja uusia kokemuksia.
Vapaa-aika menee suurimmaksi osaksi vielä lepäämiseen. Voimat eivät ole vielä palautuneet, mutta pikkuhiljaa nekin sieltä voimistuvat ja jaksan hetki hetkeltä enemmän.
Vasta sairastettu korona toki verottaa voimia vielä myös. Ja toivon todellakin, että keuhkot alkaisivat palautumaan entiselleen. Vielä nakkaa sykkeet kattoon ja keuhkot piiputtaa pienemmästäkin ponnistelusta. Älylaitteen mukaan kuntoikä on laskenut reilulla kymmenellä vuodella ja viidellä prosentilla. Että sellainen ”pikkuflunssa” vaikka suhteellisen lievänä se meillä sairastettiinkin. Enpä lähtisi silti vähättelemään. Nyt takana alkaa olemaan jo kaksi tervettä viikkoa ja siltikin kunto on edelleen vain laskusuunnassa.
Takapakkeihinhan ollaan jo totuttu, mutta kyllä se siltikin ottaa päästä… No, ei auta kuin hidastaa ja antaa keholle jälleen aikaa.
Olen päässyt myös aloittamaan uuden kuntoutuksen jossa olisi päämääränä päästä näistä kipujen aiheuttamista lukoista eroon, tai ainakin vähemmälle. Kova krooninen kipu on saanut kroppani vääntymään kippuraan niin sanotustu. Kädet puristuvat nyrkkiin ja koko keho käpertyy. Hengitys oli pitkään pinnallista ja vielä nytkin joudun välillä muistuttamaan itseäni kunnollisesta hengittämisestä.
Kipu on kyllä merkillinen seuralainen. Kuinka se jättää mieleen ja kehoon lukkonsa ja merkkinsä. Varmasti kaikista en pääse koskaan eroon, mutta jos pystyisi kuitenkin suurin piirtein tasapainoista elämää elämään. Vaikka kivutonta päivää tuskin koskaan tulen enää näkemään. Nämä on onneksi kuitenkin niin pieniä vikoja siihen nähden mitä takana jo on.
Hitaasti ja varmasti kuitenkin kevättä kohti. Paluu työelämään houkuttelisi jo kovasti. Olen miettinyt, että ehkä opintojen kautta voisi päivittää omaa osaamista ja palaaminen tätä myöten olisi ehkä helpompaa.
Olen pyöritellyt myös eri ideoita tulevasta mielessäni – enkä vieläkään ole varma mihin polkuni minut johdattaa. Otan nyt vain luottavaisesti askelia niihin suuntiin, jotka tuntuvat tietäni vievän eteenpäin ja availen niitä ovia jotka minulle avautuvat.
Ajatukset ja tuntemukset tulevasta ovat vielä hitusen usvaiset. Ihan niin kuin jotenkin tämä koko alkuvuosi. Kuten jo aikaisemmin sanoin, pinnan alla kytee kuitenkin koko ajan.
Mieli on kuitenkin innoissaan odottaessa tulevaa, mahanpohjassa on perhosia ja hymy nousee herkästi huulille. Talven lumien sulaessa on ehkä viimeinkin aika ottaa jotain suurempia askelia kohti uutta elämää.
Mutta onpahan kyllä ollut aloitus vuodelle 2022! Ja tunne siitä, että tästä vuodesta tulee parempi kuin aikoihin, on erittäin vahva. Eiköhän ole aika jättää vanhat ja ummehtuneet ajatukset ja kaikki ikävyys taakse? On aika olla onnellinen ja nauttia elämästä täysin siemauksin! ❤ Murheetonta elämää ei tietenkään voi olla, kaikessa on oltava tasapainonsa. Mutta nautitaan niistä pienistä arjen asioista ja ihmeistä.
Pietään huolta ja Rakastetaan!
❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 