Pakokauhu

Tiedätkö sen tunteen, kun kaikki tuntuu luisuvan käsistä? Kun mikään ei onnistu, eikä tulevaisuus tunnu ollenkaan valoisalta? Kun pakokauhu valtaa? Tunne ettet pysty, et osaa eikä todellakaan voi onnistua pitelemään enää lankoja käsissäsi.

Välillä tuo inhottava tunne pääsee valtaamaan mielen. Se säikäyttää. Se pysäyttää sydämen hetkeksi ja saa epäilemään. Entä jos en oikeasti selviä tästä? Jos ihan kohta tapahtuu jotain vielä kamalampaa? Jotain on pakko tapahtua, kun ainahan jotain pahaa tapahtuu?!

Ehkä tapahtuu, ehkä ei. Suuremmalla todennäköisyydellä ei. Tai eihän sitä voi tietää. Mutta siltikin tuo pelko vielä joskus vierailee. Se saa lamaantumaan ja hautaamaan unelmat – mutta onneksi vain hetkeksi.

Tuo tunne tulee ihan varmasti vierailemaan luonani lopun elämäni. Ja tuota tunnetta tulen käsittelemään terapiassa. Haluan sen haalistuvan ja muuttuvan vähemmän ahdistavaksi, vähemmän kontrolloivaksi.

Yksi askel oikeaan suuntaan on jo otettu. Olen tunnistanut pelkoni ja tiedän ainakin ositain mikä sen aiheuttaa. Luulen että tunteen käsittelyyn ja selättämiseen tarvitsee kaivaa aika syvälle menneisyyteen ja menetyksiin joita olen kokenut elämässäni. Siihen olen valmis, vaikka tiedänkin, ettei se tule olemaan kivutonta, mutta se vie minua kohti eheytyneenpää elämää, kokonaisempaa minua ja onnellisempaa tulevaisuutta.

Huomisesta en voi kuitenkaan tietää. En voi sanoa montako päivää minulla vielä täällä on. Mutta se ei saa minua luopumaan unelmistani. Unelmista joita olen jälleen uskaltanut alkaa venyttämään pitemmälle kuin aikoihin.

Meni todella pitkään, että uskalsin unelmoida edes pienesti. Kaikki voimat ja uskallus kuluivat seuraavasta päivästä selviämiseen. Pelko ja kipu pitivät otteessaan, eikä yksinkertaisesti ollut edes voimia unelmille.

Kuinka ihanan voimaannuttavaa unelmointi onkaan! On unelmia jotka on helposti toteutettavissa, kun vain on niiden aika. Ja on unelmia, joiden ei edes välttämättä tarvitse koskaan toteutua, riittää että pääsee karkaamaan harmaasta todellisuudesta ja saa kuvitella mitä kaikkea tulevaisuudessa voisikaan tapahtua.

Ilman unelmia ja unelmointia ei voi rakentaa edes tulevaisuutta. Vai voiko? Minä ainakin rakastan maalailla erilaisia tulevaisuudenkuvia, rakastan ajatella ja leikitellä erilaisilla unelmilla ja kohtaloilla.

Nyt kun elämä taas on edessä ja tulevaisuus on aivan auki. Kuten meillä suurimmalla osalla on. Enää ei tarvitse keskittyä vain kivusta ja päivästä selviämiseen, vaan voi maalailla mieleistä tulevaisuutta ja sen voi tehdä ihan ronskilla kädellä. Liioitella ihan huolella ja tehdä hullujakin ratkaisuja. Ei niitä tarvitse välttämättä laittaa ikinä toteuteukseen, eikä edes millekään listalle. Riittää kun unelmoi ja haaveilee.

Mutta vielä tuohon pakokauhun tunteeseen, siihen kun pelkää menettävänsä ohjat elämästä tai ainakin arjen hallinnasta, omasta mielenterveydestä – jostain tärkeästä itselle. Toiselle se voi varmasti merkitä eri asiaa. Ehkä se osittain kumpuaa pelosta ottaa askelta uuteen ja tuntemattomaan?

Tuo tunne voi olla lamaannuttava, se voi estää sen askeleen ottamisen kohti uusia tuulia, kohti uutta ja ehkä parempaa. Eihän sitä koskaan tosiaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan. On tärkeää kuunnella omaa sisintään, luottaa intuitioon ja edetä sen mukaan mikä tuntuu hyvältä. Toki kaiken ei aina tarvitse tuntua hyvältä, kuten sen ensimmäisen askeleen ottamisen. Eikä kaikki tietenkään elämässä etene kivuttomasti, kuten varmasti jokainen meistä on joutunut jossain välissä huomaamaan. Mutta suurimmaksi osaksihan tämä elämä on ihan siedettävää? Eikö?

Näillä ajatuksilla viikkoa eteenpäin!

Pietään huolta ja Rakastetaan! ❤ ❤ ❤