Yöllä kun en millään meinannut saada unen päästä kiinni, niin mietiskelin huomaamattanikin melkoisen syvällisiä. Ajatukset harhautuivat päivän toimista ensi viikon terapiaan, jota odotan todella innoissani!
Nyt päästään vihdoin purkamaan kerää. Edellinen kertahan oli vain raapaisu ja pintapuolinen nopea heitto ja tiivistys kaikesta mitä on tapahtunut ja mitä olen hakemassa.
Nyt yritän vain tolkuttaa itselleni, että täytyisi kai olla ehdottoman rehellinen. Pitäisi pystyä laskemaan esirippu kokonaan ja kaatamaan ne lavasteet, mitä joissakin asioissa pitää itselleenkin pystyssä. Varmaan jokaisella ihmisellä on sellaisia asioita, joita haluaa ainakin kaunistella toisille (jos ei kokonaan salata) ja tahtomattaankin myös itselleen. Ja toki on myös niitä asioita, jotka ovat yksinkertaisesti niin kipeitä, että ne olisi mieluummin salannut ja haudannut mielen viimeisinpään sopukkaan ja jättäisikin sinne… Mutta se tuskin tekee terapiasta tehokasta, eikä avaa tunnelukkoja joita olen availemassa.
Saapa nähdä, jännittää kuinka tämä onnistuu. Jotenkin ajatus siitä, että annan kaiken sen tulvan tulla ihan semmoisena kun se sisälläni on, tuntuu todella ahdistavalta. Toisaalta muistutan itselleni, että terapeuttini on ammattilainen ja aivan varmasti kuullut kummempiakin. Ja tiedän, että tuo tulva vie pahaaoloa pois mennessään ja tekee minusta taas hieman ehyemmän ihmisen ja äidin. Joistain asioista on vain kertonut itselleenkin niin kauan toista totuutta, että pelkää niiden todellisten muistojen vääristyneen. En tiedä kuinka tämä vaikuttaa lopputulokseen, vai vaikuttaako ollenkaan? Muistot kai muuttavat aika yleisestikin muotoaan ihmisen mielessä.
Olin ajatellut tehdä itselleni muistilistaksi (pää kun on nyt mikä se on) oman aikajanan, jota saan ajan kanssa miettiä kotona ja johon merkkaan varsinkin ne asiat, joita haluaisin käsitellä ja purkaa enemmänkin. Säästäähän tämä itse sessiosta aikaa ja antaa minun valmistautua syvemmin tulevaan. Terapeutin kanssa siis mietimme, että lähdemme ajallisesti purkamaan elämääni. Vielä en ole saanut mitään aikaiseksi. Jotenkin tuntuu, että kaikki virta on nyt loppu. Asiat jäävät kesken, ja se saa ärsytyksen nostamaan päätään. En erityisesti pidä keskeneräisistä asioista, vaikka viime vuodet ovatkin opettaneet tehokkaasti malttia asioihin ja tekoihin. Toki kolmatta päivää likoamassa olevat tiskit ovat hieman eri asia, kun tulevan hoputtaminen. 😀
Nyt pyrin kuitenkin elämään hetkessä ja hetkeä, vaikkei se aina herkkua olisikaan. ❤
Nyt kun näihin aatoksiin taas päästiin, niin en voi kyllä olla sanomatta kuinka onnellinen siltikin olen. Tuo rauha ja rakkaus sisälläni on jotain uskomattoman upeaa, enkä tiedä paremmasta voimavarasta. Asiat ovat totaalisesti loksahdelleet paikoilleen. Ja niin tulee tapahtuvaksi myös tulevaisuudessa. Silloin kun on oikea aika.
Lämpimiä ajatuksia ja rakkautta viikkoosi! ❤
Maamu Johanna 