Aamulla tai jotenkin tuntui, että aamuyöstä heräsin naapurista kantautuviin lasten ääniin. Jostain kauenpaa kantautui lumiauran kolinaa, oli vielä ihan pimeää ja vierestä kuului tasaisen rauhallinen tuhina, joka houkutteli vetämään peiton takaisin korviin ja silmät kiinni.
Kohta kello herättää, pitäisi jaksaa nousta, mutta uninen sänky ei päästä otteestaan. Makoilen hetken ja tunnustelen oloa, kurkku tuntuu hieman karhealta edelleen, eilen oli lämpöä. Tänään ei olisi ohjelmassa mitään pakollista, siispä laitan viestin päiväkotiin, että meillä parannellaan vielä tänään. Ihana raukeus ja tyyneys valtaa mielen ja onnellisena käännyn pienen, viereen siirtyneen tuhisijan kylkeen ja suljen vielä silmäni ja liun hetkeksi takaisin unien valtakuntaan.
Maanantai, mutta tehdään tästä ihanan hidas, niin kuin eilisestäkin. ❤
Tänään ei ole kiire mihinkään, tehdään jotain mukavaa yhdessä, askarrellaan ja muovaillaan, luetaan kirjaa ja köllötellään. Ihan kaikessa rauhassa vaan, asiat tehdään kun siltä tuntuu, eikä mitään stressiä mistään. Ei ole pakko tiskata, ei pestä pyykkiä eikä imuroida. Ei ole pakko kerätä leluja eikä syödä ajallaan. Tänään höllöillään, vaikka eilenkin oli hidas päivä, ei se estä etteikö viikkoa aloittaisi näin, kun ei kerran tarvitse mitään väkisellä tehdä, niin miksipä sitä sitten tekisi ^^
Ihania päiviä nämä tämmöiset, mutta kyllä sitä siltikin kaipaa välillä sitä niin kutsuttua aikuisten arkea. On ollut ihanaa kulkea kuntoutuksissa ja tutustua uusiin ihmisiin. Nämä ovat olleet sopivan haastavia arjen uudelleen harjoitteluun. Riiviö on kolmena päivänä viikossa hoidossa, tai no minun tarpeitteni mukaan tietenkin räätälöiden, mutta näin keskimäärin olen saanut asiat sovittua kolmelle tai maksimissaan neljälle päivälle viikossa.
Ensi kuussa alkaa vielä uusi kuntoutuksen arvionti, joka vaatii useampana päivänä kylillä kulkemista, mutta näistäkin päivistä pystyi kuulemma sopimaan jaksottain käynnit, että päiväkotirytmi pysyisi suurinpiirtein samana.
Tunnen kyllä olevani todella onnekas tällä hetkellä. En kaipaa elämääni juuri mitään muuta (toki meillä on taloudellisesti todella tiukkaa, mutta selvitään kuitenkin). Takana on niin raskaita vuosia, että varmasti kestää hetken jos toisenkin, että näitä asioita kokanaisuudessaan edes hahmottaa. Kuolema on väijynyt selän takana ja kivut lamauttaneet ja vieneet minulta pojan taaperovuodet. Siltikin, näistä on nyt selvitty ja meillä on toivottavasti edessä monia ihania ja terveitä, elämyksellisiä vuosia, arkineen ja yllätyksineen. ❤
Välillä sitä miettii itsekseen, että kuinka jaksan olla kuitenkin näin positiivinen ja rauhallinen. Minulla on aivan valtava sisäinen rauha ja seesteisyys, joka tuntuu vain kasvavan kasvamistaan. Tämä muutos alkoi selkeästi 2011/2012 kun aloin selviämään pitkäaikaisen parisuhteen kariutumisesta. Muutos tapahtui kun suru huuhtoutui ylitse, samalla se tuntui pesevän pois vuosien pessimistisyyden ja negatiivisuuden. Tilalle vaihtui rauha ja ilo, odottava tunne jostain tulevasta ihanasta. Joka syksy tunne on vahvistunut, ja olen tuntenut asioiden edistyvän.
Onhan tässä tapahtunut ja ennen kaikkea hyviä asiota, joihin lasken ehdottomasti myös kasvaimen löytymisen. Oli ääretön onni saada sellainen lääkäri joka viimein halusi kuvata koko rangan. Ja ääretön onni oli, ettei se mollukka kerennyt olla enempää kasvanut kiinni. Tämäkin jo aiheutti riittävästi ongelmia. No, nämä nyt on onneksi ja toivottavasti mennyttä elämää. Jos kasvain nyt kuitenkin kasvaisi vielä uudelleen, niin nyt ainakin tiedetään mikä siellä on vastassa ja kuinka se saadaan helpoiten eliminoitua.
Mikäs tässä siis ollessa, ihania asioita elämään odottaessa. Arkea eläen ja siitä nauttien, koska silloinhan se elämä tapahtuu, siinä arjessa ja välillä juhlassakin. ❤
Ihanaa viikkoa sinulle!
Maamu Johanna 