Isänpäivää

Isänpäivä nostaa taas esille keskustelut ja kirjoitukset isyydestä – siitä kuinka olla hyvä isä, vai ollako isää ollenkaan. Surullisia tarinoita tuntuu nousevan vuosi vuodelta enemmän esille, vai huomaanko niitä vain itse enemmän nykyään.

Meillä ei isä ole ollut esillä (vielä) sen kummemmin. Vaarille on askarreltu ja lahjat hommattu ❤ Enkä koe itse tätä aikaa vaikeana, enkä surullisena.

Olen onnellinen siitä, etten ole koskaan oikeastaan ”tarvinnut” ketään vierellä kulkemaan. Tätä en todellakaan mitenkään pahalla halua sanoa, ihmiset on erilaisia ja on ok haluta eri asioita. Itse olen vain aina ollut hieman erakko ja nyt jo niin tottunutkin olemaan vain itsekseen, kuten jo aikaisemminkin olen sanonut.

Kyllähän se aika meillekin vielä tulee, kun nämä keskustelut käydään. Sen aika ei ole ollut vielä, vaikka isä sanana onkin puheissa vilahtanut. Nopeaan se vaihtuu kuitenkin äitiin. On onni, että nykyään on niin erilaisia perheitä, että lapset eivät oikeastaan pahemmin kiinnitä siihen huomiota kuka minkäkin laisessa perheessä asuu. Siis tätä kautta meille ei ainakaan ole puhetta tullut, muuta kuin erilaisista perheistä.

Toki omaa sydäntä välillä viiltää ajatus, että nyt en pysty tarjoamaan lapselle kunnollista kotia, perhettä… Mutta onneksi pian muistan, että asiat voisivat olla paljonkin huonommin. Ainakaan meillä ei tarvitse kuunnella riitelyä, ei ole päihteitä. Meillä on vahva side keskenämme, jonka toivon kestävän ja vahvistuvan ajan saatossa. Pystyn tarjoamaan turvaa, varsinkin nyt kun sairastaminen näyttisi olevan historiaa. Ja onnellisia hetkiä. Haluan keskittyä meidän pieneen perheeseemme ihan täysillä nyt kun Riiviö on pieni. Olen onnellinen kun voin olla kotona, vaikkakin näin kuntoutusten kautta. Mutta haluan myös tulevaisuudessa järjestää asiat niin, että voin olla mahdollisimman paljon läsnä.

Isäasiaa jos vielä miettii, niin luultavasti siihen kysymykseen ei enää kauaa mene. Olen valmis, tai niin valmis kun sellaiseen vain voi olla. Sen päätöksen olen tehnyt, että lapselle en valehtele, vaan kerron totuuden sen mukaan, mitä lapselle nyt voi kertoa. Myös tämä ”isä” tietää tämän, siis etten aio valehdella ja että totuus tulee jossain kohtaa julki.

No, nämä on näitä. Hirveästi en ole päätäni asiolla vaivannut. Olen onnellinen että sain pojan. Suurempaa lahjaa en olisi voinut saada. ❤

Katkeraksi tai ilkeäksi en ole ikinä kokenut tarvetta tulla. En halua mustamaalata, enkä sanoa pahasti, vaikka kyllähän se varsinkin ensimmäisen vuoden aikana muutaman kerran pitkinä yön tunteina mieleen tuli, että jonkun voisi suohon polkea 😀 Nykyään tunnen vain kiitollisuutta tuosta pötkylästä.

Olinhan kerennyt myös miettimään keinohedelmöitystä ja kauhulla hintoja ajatellut ja sitä kuinka hankalaa yksinäisen naisen olisi sellaiseen edes päästä. Lisäksi myös sairaushistoriani gynekologisesti, eli lapsen saamisen vaikeus. Joka tapauksessa raskaaksi tuleminen olisi ollut vaikeaa, tai jopa mahdotonta.

Universumilla on vain kummallinen huumorintaju, mutta uskon vakaasti, että asiat tapahtuu kuin on tarkoitettu. Me pärjätään kaksinkin, ja uskon voivani tarjota hyvän ja turvallisen lapsuuden Riiviölle. Onhan minulla kuitenkin perheeni ja ystäväni tukena ja mukana elämässä ❤

Hyvää Isänpäiväniltaa kaikille jotka tämän arvonimen ansaitsevat! ❤