Raskaita ajatuksia

Kuolema on kyllä kummitellut lähiaikoina vähän turhankin paljon lähipiirissä. Raskaita viikkoja takana ja ihan varmasti edessäkin. Unet ja kropan palautuminen ovat olleet todella tiukilla. Nyt on onneksi hieman seesteisempi hetki ja on pystynyt huokaisemaan.

Sitä tunnetta ja pelkoa, mitä kuolema tuo, ei vaan voi kuvailla. Väkisinkin muistot vie kolmen vuoden taakse, jolloin sain tietää omasta sairaudestani. Koko sen ajan leikkaukseen elin järkyttävässä sumussa, laskut maksoin väärillä viivakoodeilla ja ruokaa en saanut alas haarukallistakaan. Keskitin kaikki voimani vain tuohon Rakkaaseen Riiviöön ja siihen, että saan olla sen hetken hänen kanssaan.

Kiitollisuuden määrää ei voi mitata missään määreessä siitä kuinka sitä tunnen tässä hetkessä ollessa. Siitä kuinka saan seurata poikani kasvua ja kehitystä ja olla hänen Äitinsä.

Vaikka kasvain on siellä edelleen, niin uskon ja toivon erittäin vahvasti, että nämä tämmöiset koettelemukset ovat meidän kohdalta kärsitty. Ei varmasti jatkossakaan pelkkää suitsutusta ole tiedossa, mutta tuollaista painajaista ei enää ikinä – kiitos!

Syksy on aina hieman tämmöistä masistelun aikaa, vaikkakin tästä on vuosien saatossa tullut minun lempi vuodenaikani. Aikaisemmin rakastin kevättä ja varsinkin kesää. Syksyt ja talvet olivat vaikeita, mutta nyt tämä näyttää keikahtaneen päälaelleen. Jännää, kaiketi se ikä ja elämä on tähänkin muokanneet. Ennen ajattelin syksyllä kaiken kuolevan, mutta nyt tiedän, ettei se ole niin, vaan luonto kerää vaan voimia noustakseen entistäkin ehompana. Keväällä taas kaupungissa kaikki on niin hirvittävän harmaata ja likaista, pelkästään se saa mielen masentumaan. Voi vaivoja.. 😀

Mutta onhan kaikki nykyään jotenkin seesteisempää, enää ei jaksa ihan kaikista asioita vetää pultteja eikä herneitä nokkaan. Toki ihan varmasti osaan tulistua edelleen ja jos joku minut suututtaa, saa hän myös sen tuntea, mutta asiat ovat vain hieman eri mittasuhteessa kuin aikaisemmin.

Tänä syksynä tuntuu taas olevan kyllä raskaita asioita liikkeellä. Eräs minulle erittäin tärkeä ihminen on ollut hyvin huonossa kunnossa ja hetken jo odotin saavani sen puhelun, jota ei koskaan toivoisi tulevaksi. Samaan syssyyn oli taas oma kontrolli ja sain myös kuulla toiseen lähipiirini ihmiseen liittyviä huonoja uutisia vakavasta sairaudesta. Nämä ovat sellasia asioita jotka kyllä pysäyttävät totaalisesti ja saavat käpertymään hieman sisäänkin päin ja miettimään elämää – jälleen kerran.

Olen kuitenkin iloinen että pääsen tähän meidän lähiluontoon välillä lataamaan akkuja ihan itsekseni. Ja toki käymme Riiviönkin kanssa retkillämme, mutta onhan se hieman seesteisenpää itsekseen, kuin 4-veen ”äitiäitiäitikatokatokato” kanssa. 😀 ❤

Luonto ja metsä on aina ollut itselle sellainen paikka missä ajatukset selkiytyy ja akut latautuvat. Joskus isona haluan kyllä ihkaoman erämökin jostain syvältä korvesta, tai no edes rauhalliselta paikalta, jossa ei ihan heti naapurit ole vastassa.

Nyt on pakko tähän vielä hieman avautua, kun aikaisemminhan olen tainnut jo mainita, että olen viimein saanut aikaiseksi järjestettyä itselle näitä terapeutilla käyntejä.. No tänään kävin toista kertaa ja ensiksikin tällä terapeutilla oli suurin osa mun tiedoista kirjaamatta, laput hukassa ja kaiken huippu oli kun kerroin tästä blogista ja mietin samalla, että olisi hienoa perustaa yhteisö vakavasti sairastuneille ja sairastaneille äideille. Kun itse en tällaista ole ainakaan huomannut. No, tämä terapeutti vaan , että ethän sinä ole vakavasti sairas.. Niin, että anteeksi mitä?? Eikö aivokasvain ole riittävän vakava? Niin, eihän se nyt syöpä ole, mutta esimerkiksi minun kasvaimeni kyllä tappaa ja halvauttaa minut sitä ennen, jos sitä ei leikelle. Ja meneppä (prkl) aivoleikkaukseen – vielä kolme kertaa kahden vuoden sisään ja tiedosta, että uusia leikkauksia on vielä edessä.. Jepjep! En jaksa, enkä viitsi edes kaikkea tähän purkaa, sen verran oli ihme shittiä, suoraan sanottuna. Kyllä tais nyt tää tyyppi vaihtoon lähteä, ikävä kyllä, mutta en enää jaksa tämmöstä muun päälle.

Huhhuh taas näitä juttuja. Heitelkääpä toki viestiä jos teillä ollu vastaavia fiksuja terapeutteja tai tohtoreita ^^