Ehyempi minä

Mää oon miettiny aika paljon asioita tänä keväänä. Osaksi varmasti vallitsevan tilanteen vuoksi ja osansa on varmaan myös terapialla. Ja tietenkin kaikki tämä mitä on tapahtunut, kaikki se menettämisen ja kuoleman pelko. Kaikki se kipu ja ankeus, mutta myös kaiken kamaluuden takana pilkistävä valo. Toivo ja ajatus siitä, että kyllä kaikki vielä käy hyvin. Että nämä ovat ne vitsaukset mistä selvittyä on onnen aika. Tasapainoisuus ja kaiken kattava harmonia, ilo ja onni täyttävät elämän.

Olen ajatellut paljon rakkautta. Parisuhdetta ja sitä miksi omani ovat olleet enemmän tai vähemmän katastrofeja. Ja mitä mahdolliset tulevat parisuhteet voisi olla. Olisinko oikeasti valmis rakkauteen. Ja haluanko edes sitä.

Toisaalta uskon, että kun se oikea tulee kohdalle, niin asiat tapahtuvat niin kuin on tarkoitettu. Uskon että kaikella on tarkoituksensa – ja aikansa. Vaikka välillä näitä on hyvinkin vaikea ymmärtää, mutta tähän mennessä olen osannut ajatella myös niiden ikävämpien kohdalle sattuneiden asioiden yhtälön lopputulokseen.

Olen jo pitkään, kauan ennen tätä valoisampaa tietä, sanonut, etten vaihtaisi päivääkään pois, koska muutoin en olisi tämä ihminen joka olen nyt. En sitten tiedä onko kaikki tapahtumat muokanneet minua parempaan suuntaan, mutta tämän hetkiseen ihmiseen olen tyytyväinen. Kaikkine vikoineni ja puutteineni olen viimein kokonainen ihminen, en täydellinen todellakaan, mutta niin ehyt kuin rikki menneestä vain voi saada.

En ole koskaan edes tavoitellut täydellisyyttä itsessäni, se on onni minulle. Tekemisessä olen sen sijaan perfektionisti, mutta siihenkin elämä on hionut tasaisemman kulman. Mikään elämässä ei ole enää ehdotonta, ja se on todella vapauttavaa.

Tuntuu, että nyt on sellaisia viimeisiä hämmennyksiä ja asioiden oikenemisia edessä ja sitten tie on avoin. Vielä on usvaa, tulevaa ei näe, mutta sen voi aistia. Mieli on niin rauhallinen ja odotus ei enää tunnu painostavalle. En enää odota huomista, en tulevaa, vaan elän tässä hetkessä. Kyllä ne asiat sitten loksahtelevat paikoilleen kun aika vain on kypsä.

Varmasti toistan itseäni kirjoituksissani, mutta päävammasena saan sen tehdä (anteeksi huono huumori) 😀 ❤ En vain voi olla hehkuttamatta tuota tunnetta, joka on sanoin kuvaamaton. On kuin olisin viimein astunut seuraavalle tasolle ymmärryksessä. Ehkä tämä koronakevät on saanut sen aikaan.

En todellakaan tiedä mitä huominen tuo tullessaan, sen vain tiedän että ihania asioita on saapumassa ja viimein kova uurastus, kaikki kipu ja kärsimys palkitaan. Vielä on työtä, kuten jo edellä sanoinkin, mutta on myös aika sadonkorjuulle ja juhlalle. Vaikka kyllähän elämä itsessään jo olisi sen arvoinen, että joka päivä voisi pienen maljan sille nostaa! ❤

Elämä on niin ainutkertainen lahja ja jokaisella meillä on täällä oma tehtävämme. Kuuntele sinäkin tarkasti sitä pientä (tai isoa) ääntä sisälläsi. Kuuntele itseäsi. Tee asioita joista nautit ja jotka saavat silmäsi tuikkimaan. Tokihan on myös asioita jotka eivät ole niin mielekkäitä, nekin kuuluvat elämään. Pakkohan sen elämän on välillä myös vastustaa ja oikutella, että tuntuisi sitten se arki entistäkin mukavammalle, toisinaan jopa juhlalle.

Eilen oli juuri tuollainen hankalampi päivä, kun teki mieli vain vetää verhot kiinni ja nukkua päivän yli. Tässä elämäntilanteessa en sitä kuitenkaan voi tehdä, vaan jokainen päivä on laadusta huolimatta kahlattava läpi. Opettanee tämäkin jotain tulevaisuuteen. Ja nyt sekin on takana ja edessä uudet seikkailut ja ponnistelut.

Kiitollisena siis katse huomiseen, mutta mieli tähän päivään – ja sydän elämään.

Rakastetaan ja pysytään turvassa! ❤ ❤ ❤

Moi!

Mitä sulle kuuluu? Täällä menee ihan ok. Välillä tuntuu, että järki lähtee ja fiilikset menee laidasta laitaan. Väsyttää myös ihan älyttömästi, osasyy lienee allergialääkkeissä, joitten kyllä pitäisi olla väsyttämättömiä, mutta kyllä tähän pari viikkoa aina menee, ennen kuin tottuu. Pääsääntöisesti kuitenkin hyvin pyyhkii.

Ollaan ulkoiltu paljon. Saatiin pyöräkärry kasattua ja nyt siis päästään taas liikkumaan. Pyörällä tosin ei vielä olla testattu. Kävelylenkillä toimi moitteettomasti ja pysyi kasassa. 😀 Seuraavaksi sitten testaamaan, että pysyisikö sitä itse pyörällä pystyssä ja kuinka se kärryn kanssa ajelu sujuisi. Onni on, että pyöräteitä meillä riittää!

Kovasti suunnitellaan että päästäisiin juhannusta viettämään maalle. On jo kova ikävä läheisiä. Ja suvun uusin tulokas on vielä näkemättä! ❤ Ja olisihan se paikan vaihdos jo ihan paikallaan kun tässä ollaan kotosalla oltu jo useampi hetki.

Naapureita ja joitain ystäviä ollaan kuitenkin pihalla nähty tai varovaisesti kotosalla kahviteltu.

Suaki ois kyllä kiva jo nähä. Viime kerrasta on taas viivähtänyt.

Väsynyt olen edelleenkin myös ihmisten vihaan. Kuinka toiset jaksavat olla koko ajan vihaisia, milloin mistäkin. Vika ei koskaan missään nimessä ole itsessä. Aina vain toisessa. Viimeisetkin energiat imeytyvät tähän äärettömän syövään tunteeseen. Vihaaminen on puuduttavaa ja kuolettavaa, se syö sisältä päin ja jättää jälkeensä vain tyhjyyttää. Ja lisää vihaa.

Olen ajatellut, että voisi oikeasti pitää hetken tauon somesta. Tai ainakaan ei kannattaisi vahingossakaan lukea mitään keskusteluja, ei edes kaverin julkaisuista. Ikävä kyllä ilmiö on liian lähellä. Puhelimen voisi ainakin alkaa jättämään vaikka lipaston kulmalle, eikä koko aikaa kuljettaa mukana.

Voi kun voisi nukkua vain kaiken sen vihan yli ja herätä sellaiseen maailmaan, jossa ihmiset olisivat valmiit näkemään toisensa – ja itsensä. Todellakin näkemään, avoimin sydämin.

Väkivalta ja viha tunkevat iholle. Poikkeusolot eivät tee kaikille hyvää. Mielenterveysongelmat ja syrjäytyminen rehottavat ja avun piiriin on entistäkin vaikeampi päästä.

Tulee väkisinkin tunne, että tarvitsisi tehdä jotain. Kuinka voisin auttaa? En pääse lähtemään Walkersille nuorisotyöhön (johon kyllä olisi kova palo) kun oma pieni on kotona. Jotain tarvitsisi keksiä. Hei, ja heittona nyt tähän, että jos sinua kiinnostaa Walkersin toiminta, niin otappa vaikka minuun yhteyttä. Kerron mielelläni kuinka pääset eteenpäin hommassa. Mutta siis kovasti tahtoisin tehdä jotain auttaakseni apua tarvitsevia.

Tunteet tosiaankin heittävät kärrynpyörää, mutta ihana seesteisyys ja tyyneys tuolla jossain pohjalla onneksi on ja pysyy. Kuin olisin löytänyt sisämpäni ja totuuden. Totuuden ainakin itsestäni. Totuuden siitä mitä on selvitettävissä. Olen avannut silmäni, myös omille virheilleni. Ja oppinut niistä. Vielä on matkaa, mutta tiedän että olen oikealla polulla. Ja nyt tunnistan ne ikävät tunteet, jotka vaativat vielä käsittelyä ja joista mahdollisesti tarvitsee päästää irti.

Väsymys verottaa tietenkin myös tätä tietä ja uhmailevan Riiviön kanssa ei ole helppoa niin sanotussa normaalissakaan tilanteessa. Kyllä me silti selvitään. Päivä kerrallaan. Riidellään, möykätään, mutta kaikki tunteet puhutaan ja sovitaan. Ja ennen kaikkea rakastetaan.

Meillä tunteet todellakin näkyvät. Olemme molemmat todella temperamenttisia, joten voit varmaan kuvitella? Mutta yleensäkin kaikesta puhutaan. Tämän haluan antaa perintönä myös lapselleni. Puhumisen tärkeyden, mutta myöskin sen, että osaa kuunnella toista – avoimin sydämin. ❤

Nyt tarvitsee taas jatkaa arjen askareita, mutta toivoisin kuulevani sinustakin pian!

Mukavaa kesää, ollaan turvassa ja rakastetaan! ❤ ❤ ❤

Pahempi toistaan…

Minusta on jotenkin todella surullista kuinka ihmiset nykyään ovat todella ilkeitä toisilleen. Itsensä on helppo nostaa jalustalle.

Olen aina ollut aatteeltani enemmän vasemmistolainen, mutta minun on kyllä pakko alkaa miettimään kantaani uudelleen, koska en haluaisi leimautua sellaiseen ryhmään joka uskoo olevansa parempi kuin toinen ihminen. Minusta se sotii kaikkea sitä vastaan, mihin olen joskus uskonut. Ja minusta tuo nykyinen käytös sotii todella pahasti myös itse aatetta vastaan.

Enkä nyt ole sanomassa että kaikki aatteen edustajat näin toimisivat, mutta huomattavan usea kuitenkin, perustuen omiin huomioihini.

Toisaalta olen kyllä jo vuosia rakentanut omaa ajatusmaailmaani, siihen kuuluu edelleen vahvana vasemmiston ajatukset, ihmisten kunnioitus ja heikompien ja vähempiosaisten auttaminen. Olen myös oppinut kuuntelemaan itseäni ja rakentamaan omat mielipiteeni näkemäni, kokemani ja tuntemani pohjalta. Olen myös opetellut kuuntelemaan ja tuntemaan ympäristöni, aistimaan mitä se minulle opettaa ja kertoo.

En todellakaan pidä rasismista, mutta minusta on todella kummallista kuinka mustavalkoisena asiat nähdään. On vain ääri- sitä tai tätä, ei mitään siltä väliltä. Lasit ovat joko punaiset tai siniset, eikä niitä lasketa edes nukkuessa.

Mikä tekee sinusta paremman ihmisen? Etkö sinäkin ole silloin rasisti, jos alennat jatkuvasti toista? Asioista kuuluisi pystyä keskustelemaan, sivistyneesti. Erilaiset mielipiteet pitäisi pystyä sulattamaan. Kuka sanoo, että sinun ajatuksesi on ainoa oikea? Miksi pitää käyttää väkivaltaa, niin henkistä kuin fyysistä, omien mielipiteiden nostamiseen ja toisen ihmisen lyttäämiseen. Vaikka se toinen ihminen olisikin ”rasisti” ei hänen ryttäämisensä ja julkinen morkkaaminen tee sinusta sen parempaa ihmistä.

Juuri tällaisen ajattelun vuoksi se ihan oikea rasistinen osa, ihan oikeasti pahoja asioita tekevä murto-osan porukka saa tuulta purjeisiinsa ja oikeutuksen hulluihin tekoihinsa. Ja tästä olen oikeasti todella huolissani. Oikea äärioikeisto on nostamassa päätään ja houkuttelee ihmisiä mukaan toimintaansa.

Suurena syynä nään tähän tämän näköalattomuuden ja typeryyden asioiden mustavalkoistamisessa. Kansa kärsii, ja silloin on helppo lähteä jompaan kumpaan ääripuoleen mukaan.

Minun on hyvin vaikea käsittää miksi ihmiset tekevät ja toimivat näin, siis käyttäen väkivaltaa ja alentaen toista. Itse erityisohjaajana olen törmännyt hyvinkin erilaisiin ihmisiin ja oppinut tulemaan heidän kanssaan toimeen. Niinhän tämän maailman tulisi toimia, kaikki erilaisia, kaikki saman arvoisia. Jopa ne eri tavalla ajattelevat ihmiset.

Yleensäkin minulle ihminen on aina yksilö. Ei sitä määritä seksuaalisuus, iho tai uskonto. Enkä ole koskaan pitänyt lokeroinnista, sen ja yleensäkin nämä asiat tietävät sellaiset ihmiset jotka oikeasti minut tuntevat.

Moni haluaa pelastaa maailman ja olla hyvä ihminen. Minäkin, mutta en halua käyttää ketään kilpenäni. Se ei kuulu minun ideologiaani. Ehkä se kuului silloin nuorena jollain tavalla, kun moni asia oli vielä mustavalkoinen. Mielipiteet olivat vahvoja ja ovat toki edelleen ja niiden julkituominen oli kiihkeää. Nykyään osaa vain asettua toisenkin nahkoihin ja pystyy jo kommunikoimaan hankalienkin asioiden ja ihmisten kanssa.

Luultavasti myös se, että olen äiti vaikuttaa siihen kuinka näen asiat. En haluaisi lapseni käyttäytyvän noin rumasti, enkä todellakaan, että häntä kohtaan hyökättäisiin noin.Vain koska mielipide asioihin on eri.

Maailma on raaka, kyllähän sen jokainen joka on elänyt elämää tietää ja ymmärtää. Mutta tarpeeton negatiivisuus ja pahanmielen tuottaminen muutoinkin hankalaan ja vaikeaan tilanteeseen on jotenkin niin vastenmielistä.

Myös se, että ne joko siniset tai punaiset lasit pidetään tiukasti silmillä ja kieltäydytään näkemästä tosi asioita, päivänselviä juttuja jotka selviäisi kun avaisi silmät ja astuisi elämään, pois omasta tiukasta kuplastaan.

Kuten edellä sanoin, en pidä rasismista, en missään muodossa. En vain pidä rikollisista enkä loisista (tällä tarkoitan sellaisia ihmisiä jotka käyttävät systeemiä surutta hyväkseen), oli heidän ihon värinsä tai uskontonsa sitten mikä hyvänsä.

Ihmisiä on tietenkin autettava. Tällä hetkellä koko maailma on kriisissä. Eniten minua on jo pitkän aikaa huolettanut ja surettanut ne pienet lapset pakolaisleireillä ja sodan jaloissa. Nämä lapset tarvitsevat palavasti apuamme. Surullista tässä on myös se, että ne rahat joilla näitä oikeasti apua tarvitsevia lapsia voitaisiin auttaa, valuvat ”hukkaan” niin sanottujen avun tarvitsioiden myötä. Nykyään varmaan kukaan ei voi enää kieltää sitä joukkoa, joka saapui maahamme pelkästään etuuksien vuoksi.

Totta kai nämä herättävät tunteita ja kiivasta keskustelua, mutta minun on vaikea ymmärtää kuinka joku ei voi nähdä faktoja. Ei tämä kuitenkaan mitään rakettitiedettä ole. On ihmisiä jotka käyttävät hyväkseen, ei se katso sitä mitä he uskovat ja mistä ovat kotoisin. Meissä kaikissa on hyviä ja pahoja. Auttajia, avuntarvitsioita ja hyväksikäyttäjiä.

Mutta se, että levitetään negatiivisuutta,vain lisää sitä pahaa oloa ja ahdistusta. Ei siitä seuraa mitään hyvää, ei kenellekään. Vai koetko saavasi siitä jotain hyvää itsellesi, kun olet jotain ikävää tehnyt tai sanonut? Itselleni ainakin tulee paha mieli esimerkiksi riidasta jonkun kanssa. Jos tällä tavoin pönkität egoasi, suosittelen vahvast juttelua ammattiauttajan kanssa. Ystävällinen huomautus – olen huomannut siitä olevan apua itselleni. 😉

Toivoisin, ettet pahoittaisi tästä kirjoituksesta mieltäsi, vaan avaisit sitä. Älä rakenna ennakkoajatuksia, sillä tiedäthän mitä se merkitsee? Toivoisin järkevää, vapaata keskustelua, jossa kaikkia osapuolia kunnioitetaan ja kuunnellaan, tasavertaisesti.

Ja en ole tätä kirjoittanut kenellekään loukkauksena, kuten jo edellä viittasinkin, ei siis ole kenellekään henkilökohtaisesti tarkoitettu. Olen vain jo pitkään seurannut tätä keskustelua ja sen negatiivista suuntaa ja nämä ovat sen herättämiä ajatuksia. Täysin minun omiani ja allekirjoitettuja.

Toivon Sinulle kaikkea hyvää, koko sydämestäni! ❤

Pysytään turvassa ja Rakastetaan! ❤ ❤ ❤

rhdr

Kuulumisia ja oikosulkuja

Tänä viikonloppuna tämä niin pitkältä ja puuduttavalta tuntunut tilanne tuntui ensimmäistä kertaa jotenkin normaalilta. Kai tähänkin alkaa pikkuhiljaa turtumaan, tottumaan. Viikot ja kuukaudetkin jo ovat menneet todella nopeasti, kohta on jo kesäkuu.

Välillä ahdistus nostaa päätään ja tunne siitä, ettei enää ikinä päästä takaisin siihen elämään, mitä se oli ennen tätä piinaa. Ja varmaankaan se paluu ei tule aivan samanlainen olemaan. Elämä luultavasti muuttuu jotenkin, ja todellakin toivon, että parempaan päin. Että ihmiskunta ottaisi opikseen tästä kaikesta ja muutokset olisivat sellaisia joista hyötyisivät kaikki, myös Äiti Maa. ❤

Mietin myös tuossa tilanteen alkaessa, kun mitään ei oikein voitu alkaa valmistamaan meillä täällä kotimaassa, kun kaikkien tuotanto oli siirretty Aasiaan ja näin ollen monet hommat seisoivat. Niin, että olisiko aika miettiä tuotantojen siirtämistä edes takaisin Eurooppaan? Ja ihan mielellään koti-Suomeen. Palkat on kalliimmat toki, mutta toisivan se työpaikkoja ja tuotteen laatu olisi ainakin sitä mitä pitääkin.

Suurin osahan meistä varmaan ymmärtää esimerkiksi Kiinan laadun, puhumattakaan siitä missä olosuhteissa monet ihmiset siellä työskentelevät, alipalkattuina huonoissa olosuhteissa, sekundaa tehden. Toki se tuo jonkinlaisen leivän heidän suihinsa… Mutta siltikin. Kotimainen on kotimainen ja omaa tuotantoa olisi mielestäni kyllä hyvä olla jokaisella mahdollisella saralla. Miksi kaikki pitää tettää halvalla jossain hornan tuutissa?? Onko näissä sitten loppupeleissä säästöä kun kaikki hajoaa käsiin? Tai kun pandemia iskee, niin silloin seisoo kaikki hommat. No nämä on näitä, enkä todellakaan ole asiantuntija, joten nämä ovat vain ajatuksia joita on mieleen pälkähdellyt tilannetta miettiessä.

Muutenki viimeiset viikot on olleet suhteellisen stressaavia. Pääsykokeisiin lukeminen ja valmistautuminen yhden ikiliikkujan ja jatkuvaa pälpätystä tuotavan Riiviön kanssa eivät ole olleet mikään erityisen helppo kokemus. Ei ole oikein ollut enää ylimääräistä aikaa kirjoitella tännekään, kun on ollut ihan täysi työ tasapainotella arjen, lapsen hyvinvoinnin ja tarpeiden sekä oman jaksamisen ja lukemisen kanssa. Stressi koronasta vielä päälle. No, enpä voi kun sanoa, että parhaani olen tilanteessa tehnyt ja nyt vain pidetään hullua jännityksessä ja katsotaan mihin yritys riitti. Sormet ja varpaat siis ristiin muruset! ❤

Stressin huomaa kyllä myös esimerkikisi siitä, että tänä aamuna oli melko kinkkinen tapaus, kun olin tilannut ruoan verkkokaupasta. Jostain syystä maksutapani ei ollutkaan kortin veloitus (jäkeenpäin huomasin, että täytyy ilmeisesti vaihtaa joka kerta, jättää muutoin ensimmäisen valitun vaihtoehdon, joka siis on maksupäätemaksu tilausta toimitettaessa), vaan yllättäen sainkin kaivaa kortin esiin, ja PIM, enpä perskeles muistanutkaan tunnuslukua! Kyllä kerkesi kylmähiki nousta pintaan, mutta onneksi sain hoidettua maksun verkkopankin kautta, kun kuljettaja oli sen verran neuvokas. Ikävämpi ja työhönsä kyllästynyt tyyppi olisi varmasti heittänyt eväät takaisin autoonsa ja jatkanut matkaansa. Enpä siis voi kyllin kiittää tätä sydämellistä ihmistä, ja kauppiasta jolle tämä hätäratkaisu sopi! ❤ Olisinpa ollut ihan totaalisen lirissä ilman tätä tilausta. Olen ottanut ruoan toimituksen kahden viikon välein, toisella viikolla joutuu piipahtamaan lähärissä maidon haussa, mutta muuten toimitaan nyt näin.

Huh, vieläkin puistatuttaa.. Ja ihmetyttää tuo oikosulku! Olen kyllä aikaisemminkin unohtanut pin-koodin, ja silloin unohdus oli aivan totaalinen, en muistanut sitä enää koskaan. Nyt minulla on kuitenkin aavistus siitä mikä se on 😀 Pitää siis ilmeisesti lähärissä asioidessa kysyä, voiko maksaa pinniä käyttäen. Vai onko tähän jotain muuta vaihtoehtoa, jossa sen näkisi?

Taitaisi olla jo pieni irtiotto arkeen paikallaan. Helpommin vain sanottu kuin tehty tässä tilanteessa. Riiviö menee näillä näkymin vasta syksyllä päiväkotiin. Olin päättänyt että tämä toukokuu tarkkaillaan tilannetta ja mahdollisesti ennen kesälomaa, joka olisi alkanut juhannukselta ,olisi voinut tilanteen salliessa käydä pari viikkoa päikyssä ja itse olisi saanut hoidettua asioita. Mutta meillä yhdistetään kaksi päiväkotia kesäkuussa ja lisäksi koululta tulee vielä eskarilaiset samaan tilaan, joten kyllä Riiviö siis jää kotiin mieluummin. Olen yrittänyt minimoida kaikki ylimääräiset riskit, ymmärrettävästikin.

Toivoisin, että Juhannusta pääsisi juhlimaan maalle perheen kesken. Jospa kaikki pysyisivät terveinä ja tämä olisi mahdollista. Tekisi kyllä hyvää päästä rakkaitten seuraan ❤

Näihin sekaviinkin tunnelmiin tänään. Pysytään turvassa ja Rakastetaan! ❤ ❤ ❤

Kun on aikaa ajatella

Selvästikin nyt on aikaa ajatella, aivan liikaa. Omassa päässä muhii yleensä melkoinen nippu erilaisia ajatuksia, ja nyt voin kertoa niitä olevan tuplat ja laatu vaihtelee.. 😀

Tässäpä muutama polttavin, joita olen viikonlopun aikana pyöritellyt.

Kuinka pinnoille riittää pyyhkäisy, mutta käsiä täytyy pestä vähintään kaksikymmentä sekuntia saippualla?

Virus elää pinnoilla, mutta ei tartu esimerkiksi elintarvikkeista tai postista? Eikös nekin ole kuitenkin pintoja?

Nämä ovat vaivanneet mieltä erityisesti nyt. Täytynee varmaan laittaa johonkin Ylen lähetyksen kysymykset, jos tätä ei nyt joku asiantuntija satu lukemaan ja vastaamaan kysymyksiin. 😀

Paljon on mietityttänyt myös erilaiset ihmiset ja lähinnä ihmisten erilainen käyttäytyminen. Paljonhan on perittyä ja opittua, osa on temperamentista kiinni. Myös eletty, tai elämättä jätetty elämä tietenkin vaikuttaa.

Mutta mikä tekee toisista ihmisistä esimerkiksi välinpitämättömiä hyväksikäyttäjiä, loisia jotka imevät lähipiiristään ilon ja energian (materiasta puhumattakaan), aiheuttavat pahaa mieltä ja sekasortoa. Kylvävät yksinkertaisesti sanottuna kurjuutta ja surua, käyttävät henkistä ja fyysistä vakivaltaa ilman vastuunkantoa osumista.

Tämä on yksi ihmistyyppi johon olen törmännyt elämässäni muutaman kerran. On surullista seurata tällaista elämää etäänpää. Joskus se on vaikuttanut myös itseeni, mutta onneksi ei enää nykyään niinkään. On myös kummallista kuinka tämmöiset ihmiset ovat hyviä manipuloimaan toisia, kääntämään vahvemmankin mielen.

Olisi mielenkiintoista päästä tämmöisen ihmisen ajatuksiin ja pään sisään. Mitä hän oikein käyttäytymisellään haluaa saada aikaiseksi? Miksi lypsää ja aiheuttaa mielipahaa? Mitä ajattelee, että tällä kaikella saa aikaiseksi. Ilmiselvästi kaikki liittyy oman edun tavoitteluun, mutta luulisi tuollasen elämän olevan loppupeleissä raskasta. Vai ymmärtääkö sitä edes itse ollenkaan?

Olisi varmaan pitänyt lukea enemmän psykologiaa, tai eihän se tietenkään vieläkään myöhäistä ole. Ihmisen mieli ja käyttäytyminen on aina kiehtonut minua. Syyt ja seuraukset, miksi kukakin toimii niin kuin toimii… Toki osa on selitettävissä jo edellä mainituilla, mutta mielestäni tuollainen käytös ei ole lähelläkään tervettä. Ja miksi toiset menevät tähän mukaan, uskovat ja luottavat, vaikka näkevät käytöksen, sen syyt ja ne seuraukset?

Itse en jotenkin pysty mitenkään suodattamaan tuollaista käytöstä, se saa minut voimaan pahoin. Varmaan osa syynä tähänkin on oma persoonani ja se kuinka herkästi koen ja aistin maailmaa ja asioita.

Paljon tosiaan nyt kerkeää ajatella ja pyöritellä mielessä. Ja jostain syystä jotkin asiat nousevat mieleen ja vaivaavat erityisen paljon. Kuten nyt tuo ihmisten käyttäytyminen, tai melkeinpä jo sen puute. Vai onko oikeasti vain luonteeltaa ja perusolemukseltaan niin kieroja ja ilkeitä ihmisiä..?

Paljon nousee asioita myös menneisyydestä, ja enemmän nämä asiat ovat nyt olleet näitä negatiivisia. Onneksi terapia jatkuu kuitenkin, vaikkakin puhelimitse. Eihän se ihan sama ole, eikä sitä pysty samalla syvyydellä tekemään kuin mitä olisi kasvotusten, ilman ylimääräisiä korvia, mutta avuksi se joka tapauksessa on.

Jotenkin nyt tuntuu, että on paljon kaikkea negatiivista liikenteessä, muuallakin kuin omassa mielessä. Tuolla omassa päässä on selkeästi käymässä samanlainen siivous kuin mitä nyt kaikkiin kaappeihin ja varastoihin teen. Turhasta pitää päästä eroon. Päässä ja ajatuksissa se turha on kaikki se nagatiivinen mitä on kantanut mukanaan.

Ikävä kyllä tosi vaan on, että ei siitä ihan näin helpolla taida eroon päästä. On vielä sellaisia asioita joita ei pysty käsittelemään. On sellaisia muistoja ja asioita joita ei tahdo avata, ei ainakaan miihin liittyvien ihmisten kanssa, koska ne repisivät liikaa auki. Toivon että saan terapiassa apua näihin, ja ne voisi haudata tällaisinaan. Voihan olla että vielä tulee niidenkin aika, mutta vielä se ei tunnu oikealta, eikä minullä ole voimiakaan siihen. Toisaalta tällaisenaan käsittelemättöminä asiat vievät kamalasti energiaa ja hyvää mieltä. No aika sen taas näyttää…

Näihin tunnelmiin tämä viikko!

Pysytään turvassa ja voimia sinulle! Kyllä me pärjätään! ❤

Arkea, aina arkea…

Kylläpä väsyttää, väsyttää niin pirusti. Ja kiukuttaa, Riiviötäkin kiukuttaa. Taitaa myös väsytelläki. Tylsääki ois, mutta ku ei jaksa oikein mitään tehäkään, eikä ees keksi mitään järkevää. Tai yleensäkään ei keksi mitään. Voi apatiaa!

Tekemistähän kyllä olisi. Tiskit, imurointi, pyykit. Niitä kaappejaki piti perkkailla, ja varastoa kanssa. Ikkunatki on likaiset. Mutta toisaalta männyn kukinta kannattaa täällä meillä oottaa ennen sitä. 😀 Ja ikkunaremonttiki on tulossa, tosin sekin viivästyy tämän pirun tilanteen takia. Ootellaanpas ihan rauhassa sitten sitäkin. Kuten koko tämän tilanteen etenemistä.

Välillä turhauttaa ihan hitokseen paljon. Puolitoista kuukautta kotona, lukuunottamatta omaa pihaa ja lähiluontoa. Ei vieraita, nyt onneksi pihalla nähty naapureita. Onni on suuri, muuten olisi valmis kohta lataukseen.

Kahdestaan tuon omaa tahtoaan testaavan pienen termiitin kanssa, melkoinen testi, mutta kyllä me näytetään siltiki selviävän, tästäkin. Kuhan nyt vaan terveinä pysytään, niin ei hätää.

Vaikka eihän tätä helpoksi voi sanoa. Ehkä eniten näihin hetkiin kaipaisi toista aikuista, avuksi, tueksi ja turvaksi. Sanomaan, että kyllä kaikki käy vielä hyvin. Ottamaan kainaloon ja kantamaan vastuuta kaverina. Jakamaan arjen.

Tuollaisia tuntemuksia tulee harvoin, jäänpä myös katsomaan kuinka tämän tunteen kanssa käy. Katoaako se koronan myötä.

No mutta joo, alkaa siis jo tämä koronakevät ottamaan voimille. Vaikka mun aikaisempi sairastaminen oli tähänkin hyvä koulu. Toipuessa meni monta kuukautta ja kovien kipujen kanssa sai taiteilla kahden vuoden ajan, joten tällä keväälle vois toisaalta vaikka pyllistää…

Varovasti kuitenki edetään, sinne teholle en toiste enää tahtois.

Keho on kyllä saanut nyt sitä kaivattua (ja määrättyäkin) lepoa. Älylaitteesta näkee kuinka helpommin palautuminen tapahtuu ja pienemmistäkin tekemisistä palaa energiaa samoja määriä kuin mitä ennen hikilenkillä. Hidasta on siis toipuminen, mutta mihinpä tässä kiire olisikaan. Jatketaan siis köllöttelyä ja ihmettelyä. Ehkä nyt olisi myös hyvä aika testata mindfulnessia tarkemmin.

Äänikirjat ovat olleet meillä kovassa käytössä, löytyy äitille ja pojalle omaa ja yhteistäkin kuunneltavaa. Ollaan yhdessä kuunneltu muun muassa Narnian tarinoita. Näin ollen Mikko Leppilampi on lukenut meille iltasadut. 😀

Samoten meillä on askarreltu paljon ja värkkäilty majoja ja kyllä, meillä on myös huomattavasti enemmän ruutuaikaa, mitä se aikaisemmin oli.

Sanomattakin kai selvää, että asioita täytyy miettiä uusiin kantimiin ihan jo omankin mielenterveyden ja jaksamisen vuoksi, vaikka ainahan se mietityttää miten mikäkin asia ja tekeminen vaikuttaa lapseen (suutarin lapsella ei aina taida olla niitä kuuluisia kenkiä).

Koko aikaa ei kuitenkaan voi venyä ja venyttää itseään ja hermojaan (jotka jo valmiiksi olivat melko kulahtaneet).

Kompromisseja, niitähän tämä elämä on. Ja luottamista, ennen kaikkea huomiseen ja siihen että kyllä elämä kantaa. Asiat tapahtuvat ja ne tapahtuvat syystä. Pahimman keskellä tätä ei yleensä vain ymmärrä, vaan vasta myöhemmin huomaa että jotta ollaan päästy tähän pisteeseen, on ollut välttämätöntä kulkea se vaikea polku ja kohdata kaikki ne ikävät asiat.

Onneksi meillä on kuitenkin toisemme. Me olemme täällä ja ystävät ja rakkaat, osa lähempänä ja osa kauempana, mutta kuitenkin olemassa ❤

Tänään meillä oli Riiviön kanssa luontopäivä. Otimme eväät mukaan (lämmintä kaakaota ja suolakeksejä :D) ja nautimme ne järvellä lintujen touhuja seuraten. Viime viikonloppuna pääsimme myös vihdoin ja viimein latujen sulettua meidän lempimetsään seikkailemaan. On suuri ilo ja onni, että luonto on näin lähellä vaikka kaupungissa asummekin ❤

Ihania hetkiä, muista hölläillä ja ottaa lepiä ja pysykää turvassa! ❤ ❤ ❤

Se tunne…

Se tunne kun uppoat toisen silmiin. Siihen hetkeen ei mahdu muuta. Se kummallinen tunne, että tunnette molemmat sen vetovoiman ja siteen välillänne. Se tunne kun toisen aistii, tuntee ja vain tietää.

Joskus tämmöinen ihminen osuu kohdalle, mutta vaikka kuinka se tuntuisi tähtiin kirjoitetulta, niin se jää siltikin näiden satunnaisten kohtaamisten ja pitkien katseiden tasolle. Aika kaiketi näyttää tässäkin asiassa kuinka lopulta käy, vai jääkö kaikki vain näihin kummallisiin sattumanvaraisiin kohtaamisiin.

Kummallista kuinka nämä ihmiset jäävät silti mieleesi ja jos ei muuten niin aika ajoin alitajunta heittää tyypit sun uniin ja tätä myöten tietenkin mieleen ja ajatuksiin taas moneksi päiväksi.

Kuulostaa kyllä aikamoiselta, mutta itse en vaan saa jotakin pois päästäni. Jo ihan ensimmäisestä katseesta asti olen tuntenut tuon kummallisen tunteen aina kohdatessamme. Ja tiedän, että se toinenkin aistii tuon saman. Tiedän sen siitä hymystä ja pysähtyneestä katseesta joka jää silmiini ja siitä kosketuksesta joka on täynnä sähköä.

Ehkä tämä tämmöinen on myös syy siihen miksi en seurustele. En ole koskaan halunnut tuhlata aikaa mihinkään, minkä en usko kestävän tai missä en usko olevan potentiaalia.

Tunnen asioita erittäin vahvasti ja aidosti, kuten olen aikaisemmin kirjoittanutkin ja se vaikuttanee myös tähän ihmissuhdetoimintaan.

Minulla on ollut kolme edellä mainitun kaltaista, vahvaa yhteyttä ihmiseen. Yhden kanssa olen seurustellut, useammankin kerran. Meitä todellakin vetää jokin vahvasti yhteen. Toisen kanssa oli useamman vuoden ajan ”säätöä”, mutta yhteyden ja ajatuksenkin suorastaan tunsi välimatkasta huolimatta. Ja tämä kolmas on myöskin jo useamman vuoden vanha ”tuttavuus”. Näemme aina välillä, sattumalta ja silloin kyllä salamoi ja rätisee. Kuitenkin on sellaisia asioita, jotka hieman rajoittavat asioita. Mutta jään kyllä mielenkiinnolla odottamaan tulevaisuutta, sillä jotenkin minulla on erittäin vahva tunne siitä, että tämä tarina tulee tästä vielä nousemaan seuraavalle luvulle.

Kyllähän näitä välillä itsekin pohtii ja ihmettelee, mutta minkäs teet kun tunteet on ja ne ovat niin vahvat, eikä niitä osaa, eikä haluakaan ohittaa.

Kaikista näistä kolmesta muistan sen ensimmäisen tapaamisen, sen ensimmäisen katseen. Ihminen tapaa elämässään aika monta ihmistä, kuinka monen ensikatseen sinä muistat?

Onhan elämään mahtunut myös muitakin merkityksellisiä ihmisiä ja suhteita, joista osa on ollut erityisen tärkeitä ja rakkaita. Osan kanssa olisi halunnut kokeilla elämää yhdessä ja osan kanssa kokeiltiinkin. Mutta tuo tunne, se joka on vain todella harvan kanssa. Tiedätkö mistä puhun? Oletko sinä löytänyt sen?

Ja vielä, on niitäkin ihmisiä joista ei koskaan ajattele sen kummempaa. Ensi silmäyksellä voi ajatella vain, että ”jaahas, moi ja moi moi”, mutta siltikin näistä tämmöisistä kohtaamisista voi kehkeytyä jotain sellaista joka muuttaa loppuelämäsi. Nämä ihmiset eivät välttämättä jää elämääsi, mutta todellakin muuttavat sen, ja tätä myötä kulkevat mukanasi jollain tapaa aina.

Ja juuri nyt unet ovat vieneet minut kahtena edellisenä yönä tämmäisen ihmisen luokse joka on mullistanut elämäni. Kummallista, jään kyllä odottamaan ensi yötä mielenkiinnolla (sitäkin) että joko kolmaskin yö menee saman ihmisen seurassa. En oikein tiedä mitä tästä ajatella.

Minun elämässäni on kerennyt tapahtua useita kummallisia kohtaamisia. Pääsääntöisesti muistan näitä kaikkia lämmöllä. Uskon vahvasti, että jokaisella kohtaamisella on ollut oma tarkoituksensa. Jokainen kohtaaminen on johdattanut minua lähemmäs sitä mitä pitääkin olla.

Olen saavuttanut jo tähän mennessä uskomattoman mielenrauhan ja onnen. Enenpää ei ihminen voi toivoakaan. Tuntuu, että olen ymmärtänyt asioiden tärkeimmän puolen ja saanut ”rauhan”. Tiedän, että asioita tapahtuu, osa mukavia, osa ei niinkään, mutta näin kuuluu olla. Se on elämää, sen kuuluukin tapahtua. ❤

Terveyttä teille ja rakastakaa isosti! ❤

K*sipäitä, onko heitä?

No tuntuupa todellakin olevan…

Voisi olla mielenkiintoista jos saisi tietää mitä kummaa ihmisten päässä oikein liikkuu. Nyt näyttäisi todellakin siltä, että isolla osalla siellä ei ole kuin pissaa.

Tuntuu jotenkin käsittämättömältä, että aikuisille ihmisille ei mene jakeluun tällaisena aikana, kun sanotaan, vaan joudutaan muun muassa rakentamaan esteet Uudellemaalle estämään porukan kulkeminen. Saapa nähdä kuinka muun maan kanssa käy. Joko uppoaa älyyn, että liikkumista tulisi välttää. Se pakollinen vain hoidetaan. Sanomattakin pitäisi olla selvää.

Aivan uskomatonta kuinka ajattelematon, itsekäs ja suoraan sanottuna tyhmä ihminen voi olla.

Jotenkin tuntuu, että Luonto Äidillä on vain mitta täynnä tätä piittamatonta porukkaa ja silläpä näitä pandemioita aina siloin tällöin tupsahtaa muiden luonnonkatastrofien rinnalla korjaamaan satoa. Harmi vaan kun poimintaa ei tehdä piittaamattomuutta mitaten, vaan niin kuin luonnossa yleensäkin, heikoimmat ovat ensimmäisiä jotka lähtevät. Toki luultavasti myös tyhmyydestä rokotetaan.

Tämä virus kuitenkin tappaa myös täysin terveitä nuoriakin ihmisiä. Mielenkiinnollakin jään odottamaan lisää tutkimustuloksia tästä pirulaisesta .

Mutta kuinka sun arki on lähteny rullaamaan? Ootko kokenut ahdistusta? Mitä tunteita tämä kaikki sinussa on herättänyt?

Meillä kummallinen zen-olo on jatkunut edelleen. Aika paljon tulee leivottua ja vaan levättyä. Todellakin siis otetaan loman ja levon kannalta. Ei paljoa ikäviä asioita tehdä, vaan yritän saada arjesta mahdollisimman mielekästä, mutta siltikin monipuolista. Vielä on viikkoja edessä ja välillä ajatus siitä saa ahdistuksen nostamaan päätään. Mutta yritän kuitenkin tukahduttaa sen mahdollisimman nopeasti.

Olen ollut tehohoidossa yhdesti, ja se on mielestäni riittävä määrä jokaisen ihmisen elämässä. Se on sellainen paikka johon en enää uudelleen haluaisi. Jos se henkeni pelastaa, niin tietenkin, mutta siellä käyneenä ei sinne kyllä takaisin tahdo.

Ehkä näille epäilijöille ja asian turhan rennosti ottajille ja rajoitusten rikkojille olisi ihan hyvä käydä teholla pötköttelemässä, letkujen peittämänä miettiä, että jos en enää ikinä näekään rakkaitani, jos en enää ikinä pääse kotiin ja jos en enää hetken päästä hengitäkään. Ehkä olisi paikallaan.

Minä haluan hengittää, haluan rakastaa ja todellakin haluan elää. Olen saanut siihen vasta uudet mahdollisuudet, enkä halua niitä heittää hukkaan. Saan vaan olla todella varovainen, juurikin niiden ihmisten vuoksi jotka eivät vain piittaa. En tiedä suututtaako vai surettaa enemmän.

Piti kirjoittaa kohtaloista ja ihmisistä, sellaisista joilla joko on merkitystä tai sitten on vain luullut että heillä on merkitystä, mutta siis ihmisistä ja kohtaloista. Ne ovat pyörineet mielessä jo jonkin aikaa. Korona vei nyt kuitenkin sijan tässä postauksessa. Onhan tämä sellainen asia jota on hyvä käsitellä ja josta olisi myös hyvä puhua ja kirjoitella ihan meidän normi tallaajien näkökulmasta. Terapeuttista hommaa ❤

Oi, ja siitä tulikin mieleen, että terapeutti soitti eilen ja voimme pitää istunnot puhelimitse. Olen niin onnellinen tästä, koska kerkesin olla jo surkeana kun hyvin alkanut reissu tyssää. Mutta eipä niin käynytkään, niin hieno homma! Vaikka eihän niin syvällisesti pysty keskittymään ja käymään asioita lävitse, ihan jo silläkin, että pienet korvat kuulevat kaiken vaikka olisikin muuta puuhaa järjestetty istunnon ajaksi.

No, näillä aatteilla jatketaan tänään.

Viestiä voi aina laittaa, IG ja FB löytyy @maamujohanna ❤ Tai tuohon alas vaan viestiä 🙂

Pietään edelleen huolta! ❤

Haasteita

Aika hauskoja sattumuksia ollut lähiaikoina omista diagnooseista (ja siis nimenomaan niistä jotka olen its tehnyt, ei lääkäri :D). Olen jo aikoja sitten tehnyt sen huomion että minulla on paljon adhd:n kaltaisia oireita ja nyt keskulteltuani useammankin terveydenhoitohenkilön (muun muassa psykologin ja lääkärin) kanssa, ovat he kanssani samaa mieltä ja puoltavat siis ajatusta. Itse tulin viimeisimmän keskustelun jälkeen vain siihen loputulokseen, etten ehkä haluakaan mustaa valkoiselle tästä ”vaivasta” koska olen jo oppinut mielestäni elämään asioitten kanssa. Vielä tulevaisuudessa voi miettiä kuitenkin, olisiko esimerkiksi lääkityksestä minulle kuitenkin hyötyä. Nyt en koe tätä kuitenkaan ajankohtaiseksi.

Samalla olen diagnosoinut itselleni lukihäiriön (mikä osittain liittyy myöskin edelliseen, kuten ehkä seuraavakin) ja jonkin sortin pakko-oireisen häiriön.

Huomasin vasta, että Meidän perhe -lehdessä olleeseen jutun loppuun oli joku käynyt kirjoittamassa kommentin, jossa kertoi adhd:n tuomista ongelmista ja vertasi niitä minun leikkauksen ja aivokalvontulehduksen jättämiin oireisiin. En jaksanut kirjautua Hesarin sivuille, että olisin päässyt kommentoimaan tyypille, että kyllä namä oireet ovat minulle jo ennestäänkin tuttuja. Testejen mukaan työmuistini on tosiaankin rasittunut, josta suurin osa muistiongelmistani pitäisi johtua. Jutussa olleet laskujen väärin maksut ja muut sellaiset johtuivat lähinnä stressistä jonka tieto kasvaimesta toi, siis epätietoisuus siitä mitä tulevaisuus tuo ja kun ei vielä tiennyt oliko kyseessä syöpä vai mitä.

Viime viikolla oli myös Ylellä hyvä dokkari adhd:stä. En kerennyt kunnolla sitä seuraamaan ja alku jäi uupumaan, mutta ehdottomasti täytyy se kaivaa Areenasta ja katsoa ajtuksen kanssa. Haastatteluissa tyyppien sanomat kuulostivat niin tutuilta.

Toisaalta olen kategorisoinut itseni myös erikoisherkäksi, en tiedä onko se myöskin tuohon edellämainittuun liitoksissa vai ihan oma juttunsa. Ymmärsin vasta pari kesää sitten, että kaikki eivät todellakaan huomaa samalla tavalla asiota, niin kuin itse teen. Nyt olen myös ymmärtänyt sen, kuinka kuormittavaa tämä on, kuulla, nähdä ja aistia niin paljon ympärillä tapahtuvaa. Olen myös erittäin vahvasti erakko, rakastan rauhaa ja hiljaisuutta, enkä koe olevani erityisen yksinäinen, vaikka yksin olisinkin.

Siksi voittekin varmaan ymmärtää, kuinka kuormittavaa arkeni voi välillä olla Rakkaan Riiviön kanssa, joka on suhteellisen paljon äänessä! 😀 ❤ Toisaalta, Riiviö on osa minua, joten tämä tietenkin vaimentaa asiaa ja koska olemme olleet vahvassa symbioosissa siitä saakka kun murunen on ollut olemassa, niin no, tämä on meidän elämää nyt ❤

Haasteita, haasteita, mutta mitäpä elämä ilman niitä olisi!? Ja itsehän olen jo oppinut elämään itseni kanssa, ja suhteellisen tyytyväinen olen edelleenkin tähänkin tilanteeseen. Mutta eihän sitä koskaan tulevasta tiedä 😉

No mutta, nyt olemme kuitenkin kahdestaan ja tässä korona-ajassa se on aika surullista. Eniten riipaisee, kun tuon ikäinen lapsi kaipaa kuitenkin jo kavereitaan ja läheisiä ihmisiä. Sitten kun selittää tilannetta, sitä kuinka vaikea ja vakava tämä aika on, mutta yrittää kuitenkin tehdä sen mahdollisimman hellästi luomatta enää enempää uhkakuvia ja pelotteita pieneen mieleen. Monella tavalla haastavaa aikaa.

Pitäkää yhteyttä teidän läheisiin, soitelkaa mummoille ja isomummoille, tai sille kaverille joka yksin on. Jokaisella meillä on nyt arjessa tekemistä ja omat hankaluutemme, mutta se, että kysyy ystävältä ja kaverilta kuinka tämä on jaksanut, niin ei kuitenkaan kamalasti aikaa vie, mutta voi olla suuri asia yksinäiselle. ❤

Näin käytöshäiriöistä koronaan, kätevästi 😉 Näitä mietteitä olen viikonlopun aikana pyöritellyt. Samoten sitä saunahommaa myös miettinyt. Ehkä kuitenkin sekin parempi laittaa tauolle, ainakin siihen kun viruksesta saa enemmän tietoa. Nyt tuntuu koko ajan tulevan uutta informaatiota, eikä uutiset ole kovinkaan hyviä. Mieluummin siis ehkä liian varovainen myös tässä asiassa. Pelkona kuitenkin se, että jos sairastun ja joudun taas sairaalaan, niin kuinka Riiviön käy. Nyt vielä edellistä haastavampaa, kun tällä kertaa tauti on tarttuva. Siksipä tosiaan liiankin varovasti nyt mennään. Ymmärrettävästi. No, nyt jäi kyllä aika surkeisiin aatoskiin tämä rustaus, mutta surkeita on ajatkin. Joskin toivoahan me ei menetetä, ei ikinä! ❤

Pietään huolta ja rakastetaan! ❤

Kuhan vaan mietiskelen

Eletään aikaa joka todellakin jää historiankirjoihin ja josta on tarinoida lapsen- ja lapsenlapsenlapsille. Tätä aikaa ei pysty ennustamaan, on elettävä vain päivä kerrallaan.

Meillä elellään jo kolmatta viikkoa suhteellisen suljetussa tilassa. Tai no reilun viikon olemme olleet eristyksissä, paitsi tietenkin vielä lähimetsät ollaan kierrelty. Tuohon koko aikaan mahtuu yksi sairaalareissu, mutta kaupoissa tai kylässä ei olla käyty siis 12.3. lähtien.

Voisi kuvitella, että tästä tulee hyvinkin pitkä ja raastava kevät. Itse olen kuitenkin ollut kummallisen rauhallinen, siis normaalia rauhallisempi 😀 Luultavasti tuo oma sairastuminen opetti elämää sen verran paljon, että nyt osaa suhtautua asioihin rauhallisesti. Suurin oppi on ollut, että tapahtuu asioita, osa pahoja ja ne voivat myös tapahtua sinulle tai läheisellesi. Tapahtuu asioita, eikä niille voi mitään, ei niille pahoillekaan. Ja asiat tapahtuvat ajallaan, ei niitä voi hoputtaa, eikä hidastaa. Eikä niin kannatakaan tehdä, koska silloin jos vaan toivot seuraavaa päivää, viikkoa, kuukautta jo tulevaksi, jätät elämättä elämääsi. Sitä joka tapahtuu juuri tässä hetkessä. Tässä surkeassakin hetkessä.

Itse tunnen välillä pahaamieltä siitä, ettei Riiviöllä ole leikkikavereita. Ei edes lemmikkiä. Vain äiti joka ei edelleenkään ole täydessä hapessa rymyämään kohta viisi vuotiaan hurjissa seikkailuissa. Toki pystyn jo paljon enenmmän touhuamaan ja kulkemaan, kuin mitä vaikka vuosi sitten. Hitaasti mutta varmasti tästä noustaan, koko hommasta!

Tietenkin olen huolissani omasta terveydestä ja siitä kuinka tuo riivatun korona vaikuttaa itseen, jos taudin saa. Keuhkot ovat muutenkin olleet huonossa kunnossa. Edellisestä flunssasta asti on tarvinnut tuplata ja välillä triplatakin astmalääkitys. Yleensäkin kevättalvisin astma käy huonompana, vaikka välillä on aikoja ettei lääkitystäkään juuri tarvitse. Pitää siis yrittää tästäkin syystä pysytellä turvassa. Vainoharha nostaa kyllä välillä päätään, mutta sitten taas järjenääni supattaa, että tilanne oli tämä jo ennen kuin virus alkoi jylläämään. Päivä kerrallaan, siis edelleen sama mantra. ❤

Tilanne voi olla varmasti hankala, jos on tottunut aivan erilaiseen arkeen ja elämään. Meillä on kuitenkin ollut tuo oma koulumme jossa on myös opittu köllöttelemään ja ottamaan ihan rauhallisesti, enimpiä hötkyilemättä. Ja määräsihän terapeutti minulle ennen tätä kurjuutta myös kesään saakka lepoa ja laiskottelua. Siispä yritämme ottaa nyt ihan loman kannalta tämän homman. Ei auta kuin vain toivoa ja rukoilla, että tauti laantuu ja saataisiin edes loppukesästä nauttia läheisten seurassa. Mutta eipä se auta kuin edetä tilanteiden mukaan.

Suunnitelmissa on tehdä meillekin oma lukujärjestys, mihin voisi keksiä monipuolisempaa tekemistä, ja sitten kun se on ylös kirjoitettu, tulisi se ehkä helpommin toteutettuakin. Myös ne omat hetket jos merkkaa ylös, niin tulee sitten nekin pidettyä (ehkä) 🙂 ❤

On kuitenkin ihan hirmuisen tärkeää, että pidetään parhaamme mukaan huolta omasta jaksamisesta. Oma ollut jo kortilla aikaisemmin, mutta jotenkin tuntuu, että tästä erikoistilanteesta ammentaa uutta voimaa arkeen. Hullua, mutta elämä on!

Ehkäpä otamme sen lukkarin tänään työnalle, kun kukat ovat saaneet ensin uutta multaa.

Muutenhan meillä ei mitään hätää ole. Tänään päästään naapurin saunavuorolla jo saunomaan. Kyllä ainakin toistaiseksi vielä uskallaudutaan saunaan. Samoten myös pyykkitupa on edelleen käytössä. Tilanteen mukaan myös näissä asioissa. Saunasta en ihan hevillä tahtoisi luopua, mutta jos tämä tästä nyt kovinkin pahenee ja ulkona liikkumistakin aletaan rajoittamaan, niin ehkä sitten mietin myös uusiksi tätä.

Vai mitä sinä ajattelisit asiasta? Nämä on näitä taas, joita olisi mukava jonkun toisen aikuisen kanssa pyöritellä. Vaikka onkin jo tottunut tekemään päätökset yksin, siltikin välillä olisi piristävää ja mukavaa saada muitakin näkökulmia asioihin. Avartaa välillä kummasti ja omassa tunkkaisessa päässä ei ehkä kaikki vaihtoehdot edes näyttäydy. 😀

Onneksi nykyään on kuitenkin pelit ja vermeet löytää virikkeitä ja vinkkejä asiaan kuin asiaan. Ja yhteydenpitokin on helppoa, ääni ja kuvakin kulkee. Vaikka eihän se tapaamista voita, mutta auttaa kummasti ja antaa voimaa.

Jäädäänpä kuulolle, tsemppiä ja jaksamista jokaiselle! Pidetään huolta! ❤