No todellakin se välillä on. Mutta mitä se sitten loppupeleissä on? Pääsääntöisesti kaikesta huolimatta kai se nykyään kuitenkin on ihanaa. Vaikka onhan tämä raskasta ja välillä aika paskaakin. Mutta ihanaa kuitenkin olla elossa ja ihmetellä pieniä kummallisia asioita, joita ympärillä tapahtuu.
Hirveän kauaa ei nykyään jaksa stressata jostain asiasta. Käännän sen mielessäni vain mahdollisimman hyvin voitoksi ja siirryn seuraavaan ongelmaan. 😉 Nyt viime aikoina on kuitenkin ollut jotenkin kummalliset tuntemukset. Asioita ei olekaan saanut järjestettyä mihinkään lokeroihin pään, eikä sydämen sisällä. Varmaan noin viikon ajan tahisin ja taistelin itseni kanssa ja ihmettelin tätä asiaa. Sitten lopulta ymmärsin, että kai nyt täytyy vain seurata sivusta kun, asiat loksahtelevat paikoilleen. Kai kaikella on tarkoituksensa.
Hassuja ja vähemmänkin hassuja, lähinnä kummallisia asioita on tapahtunut. Välillä tuntuu, että seuraan elämää kuin elokuvaa.
Niin, en tiedä sitten mitä tässä tuleman vieläkin pitää. Harva meistä varmaan tietää. Tunne jostain uudesta ja mullistavastakin on kuitenkin tuntunut jo hetken. Ja nyt nämä hassut tapahtumat, joita vain tapahtuu nenäni edessä, niin kai ne kertovat sitten asioiden etenemisestä.
Hidasta on, mutta eihän tässä ole mikään kiire. Nautin kyllä tästä hetkestä. Vaikka tämä kesä on kyllä ollut erittäin raskas. Riiviöllä on aivan älytön vaihe taas menneillään. Ja kun olen jutellut kavereitten vanhempien kanssa, tuntuu tämä sama ongelma olevan useammassakin taloudessa. Sain kuitenkin hieman vapaata, ihan kokonaisen yönkin, kun Riiviön kummitäti on muuttanut samaan kuntaan ja otti lapsen hoiviinsa. ❤
Itse suuntasin ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen ihan asiasta tehden terassille. Suunnitelmat muuttuivat tämänkin illan suhteen useampaankin otteeseen, mutta ilta oli kuitenkin loppusessaan ihan onnistunut.
Ainakin sain hetken huokaistua ja nautittua kotikylän ihanasta kesätunnelmasta. Kesällä meilläkin ihmiset ovat iloisia ja ystävällisiä. 😀 Talvella kaikki kääntyy jotenkin sisäänpäin, eikä kukaan jaksa edes hymyillä merituulen puhaltaessa ja jäädyttäessä silmät sirrilleen.
Mutta niin, kesä on ollut raskas. Koko vuosi on ollut raskas. Pikkuhiljaa kroppa alkaa toipumaan mummun kuolemasta johtuvasta shokista. Hiljalleen voi siis jatkaa ehkä fyysistä kuntoutusta ja ”oman kropan” hakemista. Koko ajanhan on kuitenkin jotain tehty, mutta hyvin pienin liikkein. Ja paljolla levolla, koska se on se mitä kroppa kaipaa, ja mieli myös.
Ja mieleen on haettu hoivaa myös ammatilliselta puolelta. Tai no tokihan siellä on koko ajan jatkunut työt, mutta lääkäri on tehnyt uusia päätöksiä jatkoni suhteen. Tunnelukot alkavat olemaan taputeltuja ja nyt olisi sitten nepsy testien aika. Tokihan olen itse tiennyt, että omaan jonkin keskittymisen häiriön. Päässäni oleva ajatusten tulva kertoo myös aika paljon.
Eilen leikkikenttätreffeillä keskustelumme ajautui juurikin tähän aiheeseen, kun katsoimme hurjasti riehuvia ja karjuvia lapsukaisiamme. Ei ole epäilystäkään, etteikö nämä häiriöt olisi periytyviä. Ja kun kaksi eritavalla oireilevaa lasta on yhdessä, on meno melkoista. Mutta lapset hakeutuvat toistensa seuraan ja ohjatusti, oikeaan aikaan leikit ovat hyviä. Enkä näe miksi vilkkauden ja äänekkyyden vuoksi rajoittaisimmekaan lasten yhdessä oloa. Mutta niin, se mistä siis pääsimme sivuamaan ainakin aihetta, oli juurikin aikuisiällä saatu diagnoosi ja mahdollinen lääkitys. Se kuinka itse olen miettinyt, että jos tuo sekametelisoppa tasoittuu, päässäni, kuinka osaisin olla. Kuinka se muuttaisi minua ihmisenä? Helpottaisiko se elämääni? Olen jo niin tottunut tähän kaikkeen. Ja toden sanoakseni, rakastan sitä ajatusten tulvaa ja juoksua joka päässäni tapahtuu. Olen jo tottunut selittämään toisille, että kuinka kummassa päädyin jotain ajatuksesta seuraavaan niin nopeasti. :’D Moni aikuisena diagnoosin ja lääkityksen saanut on kertonut olevansa kuin robotti. Sitä en kyllä halua. Ja lääkärin kanssa jo keskustellessa jatkosta, hänkin mainitsi kuntoutuksen eri muodot. No, nämähän selviävät sitten tietenkin, kun testit ovat tehty ja diagnoosit selvillä. Hieman ehkä kuitenkin jännittää, että mitä sieltä sitten selviää. Kuitenkin kun näin pitkälle ollaan jo elämässä tultu. Toisaalta tämä kaikki selvittää paljon asioita josta olen ihmetellyt elämässäni.
Hieman haikeastikin vain mietin, että jos omassa lapsuudessani olisi näitä asioita jo pystyttä havaitsemaan, niin millainen elämäni olisi voinut olla. Turhaanhan sitä tietenkään miettii. Näiltä osin aina viisaampaa keskittyä tähän hetkeen ja tulevaan. ❤
Ja näihin ajatuksiin ehkä tänään. Jotain kai minun piti vielä kirjoittaa, mutta ajatukset taisivat taas viedä ja kadota johonkin lokeroon.
Jos sinulla on kokemuksia aiheesta, tai toisestakin, niin mielelläni niitä kuulisin. Vertaistuki ja toisen kokemukset ovat kyllä ihan parasta apua! ❤
Kivaa heinäkuuta just Sulle!
Pietään huolta ja Rakastetaan! ❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 