Loma, mikä ihana jo ajatuksena. Pitkä, koko kesän loma lapsen kanssa. Vietetään viimeinen loma ennen peruskoulutaipaleen alkamista ja tehdään ihania asioita yhdessä. Voi mikä mielikuva! Ja kyllähän ne sellaiset päivät ovat pääsääntöisen meneviä ja ihania, mutta kun lomallakin on niitä arkipäiviä ja äidin pitäisi saada elämä rullaamaan myös kaiken sen kivan ohella. Ei tule ruokaa pöytään, eikä puhdasta päälle, ilman että huoltajan huomio on välillä myös kotitöissä. Vielä kun on vain yksin ja kroonisesti kipeä, ei nämä ole aina ihan helpoin yhtälö.
Helteet eivät ole osiltansa helpottaneet oloa. Lienee ne ovat vaikuttaneet myös lapsien levottomuuteen. Jotenkin tuntuu, että lapset ovat nyt enemmän levottomia kuin aikaisemmin? Olen kuullut ystäviltä ja tehnyt huomioita muuallakin sosiaalisessa mediassa pyöriessäni, että monella on haasteita lasten kanssa.
Hieman kauhulla odotan syksyä ja sitä, kuinka kummassa jaksaa aloittaa koulutien, kumpainenkaan meistä. Ei tämä jatkuva riitely kotona ole erityisen levollista. Eikä todellakaan koko aikaa pysty järjestämään jotain ekstraa, vaikka aika helpolla sitä kaupungissakin kuitenkin on saatavilla. kun vain kunto riittäisi itsellä.
Pahimmat helteet ilmeisesti kuitenkin nyt helpottavat. Ehkä se helpottaa myös kokonaistilannetta. Tällä viikolla on vielä syntymäpäivät järjestettävänä. Ja samalle viikolle osuu itselle kaksi lääkäriaikaa, eikä nämä ole ihan kaikista helpoimpia. Nyt selvitellään mielenterveyspuolella jälleen jatkoa. Yksi tie on siis saatu siellä lävitse, tai melkein ainakin, mutta on siis aika miettiä mikä on seuraava askel. Tärkeitä käyntejä, mutta henkisesti todella raskaita.
Eilen kävin tuon ensimmäisen käynnin. Koko loman aikana sain ensimmäisen tauon Rakkaan Riiviön seurasta, kun Pelastakaa Lapset Ry:n kautta saamamme tukikummi oli Riiviön kanssa tuon hetken ajan. Onneksi matkalle, jonka taitan kävellen, mahtuu paljon kauniita niittyjä ja ihmeteltävää, niin saan siitä hetkestä meditatiivisen pienen oman taukoni. Se on jo suuri asia tähän jatkuvaan puheen ja äänen täyttämään loma-arkeemme.
Omat tutkimukset ovat siis vasta alkuvaiheessa, mutta oma erityisherkkyys on kuitenkin selvillä. Myös esimerkiksi tuoksu- ja ääniyliherkkyys on aika vahva. Ja kotona tuon hyvinkin vilkkaan ja puheliaan lapsen kanssa jatkuvasti samassa tilassa oleminen tuntuu välillä aivan ylivoimaisen haastavalta. Olen yrittänyt lukuisia kertoja kertoa, että miksi olisi tärkeää välillä olla myös ihan hiljaa (ei siis vain jatkuvaa ja taukoamatonta älämölöä :’D), olen yrittänyt siirtää ajatusta siitä, että sen keskustelun itsensä kanssa voisi siirtää oman pään sisälle (kuten itse jatkuvasti käyn omaa pään sisäistä pölinää ja pölpätystä). Nyt on vain aivan uskomattoman tiukassa minkään asian uskominen mitä sanon. Jokainen päivä saa riidellä samat asiat. Ja kyllä, olen ensin noin kymmenen kertaa pyytänyt kauniisti, ja myös vähemmän kauniisti, ennen kuin hermostun. Mutta nämä ovat kuitenkin sellaisia asioita, joita nyt yksinkertaisesti pitää tehdä. Ja osaa olisi ihan hyvä harjoitella syksyä ja tulevaa koulutietä varten.
No sanalla sanoen, olen ihan helvetin väsynyt. Niin väsynyt, että ei oikeastaan jaksa kuin tuijottaa seinää. Mitään erityistä kivaa tulevaa ei ole suunnitteilla. Oma viikonloppu tälle kesälle ei ole kalenterissa ylhäällä. Kesä täyttyy erilaisista tapahtumista, sellaisista koko perheen ja suvun jutuista, mutta tälle äidille ei ole ainoatakaan omaa hetkeä näköpiirissä, mitä nyt nuo lääkärissä käynnit.
Nyt alkaisivat olemaan ne hyvät kuuluisat neuvot kalliita. Eihän tätä jaksa kukaan enää pitkään. Molemmat ovat väsyneitä ja aivan superkiukkuisia. Vaikka kuinka yrittäisi keskustella ja ratakiskosta vääntää asian, on se hetken päästä riitelyssä.
Jatkuva kipu, kuumuus ja taukoamatta kiukutteleva lapsi. Aah, mikä ihana yhtälö kesälomalle. Ehkä syksyllä taas huomaan istuvani fysiikan tunnilla ja todellakin nauttivani tästä hetkestä. Ja kun havahdun tähän outoon tunteeseen, en voi kuin nauraa syvällä sielussani asti. Minä, fysiikan tunnilla. Nauttimassa siitä kaikesta. Kukapa olisi tätäkään uskonut tapahtuvan koskaan.
Nyt ei kai auta, kuin hoitaa päivä kerrallaan pois alta. Ensin tämä viikko, ja synttärit. Ehkä seuraavalla viikolla on taas kivoja juttuja, ja ehkä en ole niin kipeä ja ehkä Riiviökään ei käy niin ylikierroksilla. Ehkä saan sen oman hetken sinne kalenteriin ja siitä jotain suunniteltavaa. Jo sekin, että on jokin juttu, mitä odottaa. Vaikka jokaisesta hetkestä pyrkisikin nauttimaan ja jokaisen hetken pyrkisi elämään sellaisena kuin se on. Ei vaan odottamaan sitä tulevaa, vaikka siellä jokin ihana tai mukava olisikin. Jo tieto siitä, että tuleva tuo hetkiä, se riittää kantamaan aika pitkälle. Varsinkin kuin se ne omat hetket ovat vain kourallisia ajan virrassa.
No, kuitenkin tähän hetkeen ja asioihin. Ukkonenkin pyörähti ja puhdisti ilmaa. Vielä särkee päätä, taidan tarvita kupin kahvia ja hetken hiljaisuuden.
Näillä nyt jatketaan lomaa. Kai myrskyn jälkeen on jälleen tyven?
Pietään huolta ja Rakastetaan! ❤
❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 