Voihan lakkojen kevät! Enpä olisi tällaista lakkojen sumaa naisvaltaisilla, matalapalkatuilla aloilla uskonut näkeväni aikana, jolloin hallitus koostuu punaisesta joukosta pääasiassa. On aivan käsittämätöntä, kuinka sopimusta ei saada aikaiseksi. Tuntuu, ettei edes neuvotteluja saada kunnolla käyntiin. Mitä kummaa täällä tapahtuu?
Minä itse henkilökohtaisesti ajattelen, että jos palkat ja työolot nostettaisiin sellaisille tasoille, että niillä tulee toimeen, niin moni asia tässä maassa helpottaisi. Meillä on todella paljon matalapalkkaista työtä, joka ei suurimmalle osalle ole edes miellyttävää. Kuka kumma sellaista sitten haluaisi tehdä. Työn jälkeen sinulla on pahimmillaan huono olla jopa henkisesti, se voi olla fyysisesti raskasta, eikä siitä jää mitään käteen. Joudut vielä hakemaan Kelasta tukea ja sosiaaliavustusta. Ei liene ajatus se, kun töitä teet. Kyllähän siitä pitäisi saada kunnollinen korvaus?
Ymmärrän myös kovan verotuksen sinällään, että sillähän me tätä hyvinvointiyhteiskuntaa pyöritämme. Mutta onko tämä nyt enää mitenkään erityisesti hyvinvointiyhteiskunta. Totta kai meillä on asiat hyvin moneen muuhun maahan verrattuna, mutta jos pysähdytään hetkeksi ja katsotaan näitä meidän heikoimmissa asemissa olevia niin monen asian pitäisi olla itsestään selvää? Ei meidän omatkaan voi niin hyvin. Se on nähtävissä ihan kuin vaan avaat silmäsi kadulla, katsot tutkimuksia useamman vuoden ajalta. Tai no, ollaanhan me edelleenkin maailman onnellisinta kansaa… Tästä voidaan tietenkin olla montaa eri mieltä, varsinkin kun tilastoihin perehtyy. Itsemurhiin ja mielenterveysongelmiin. Tämä asia on sellainen, josta puhun erittäin mielelläni. Ja sitä se vaatiikin. Hitokseen paljon huomiota. Ja tekoja!
Nyt kuitenkin siihen alkuperäiseen aiheeseen, lakkoon. Vaikka kuinka kannatankin lakkoa, on minun hyvin vaikea hyväksyä sitä, että tämänkin sopan maksajiksi joutuvat jälleen lapset! Eikö viimeiset koronavuodet ole jo rokottaneet lapsia aivan tarpeeksi? Lakko ulottautuu nyt kymmeneen kaupunkiin. Myös siis omaamme, jälleen. Maalla asuvat ystävät ja tuttavat saavat jatkaa elämäänsä kuin ennenkin, lakko ei yllä koko maan ylle.
Meillä on sairastettu nyt todella sitkeää flunssa (vielä kaiken muun lisäksi). Tämä tauti tarttui juuri ensimmäisen lakkorupeaman jälkeen ja alkaisi nyt helpottaa kun seuraava alkaa. Poissaoloja tulee siis ihan omastakin takaa. Lisäksi tuntuu, että nämä viimeiset eskaripäivät hupenevat silmissä, ihan ilman viikon turhaa poissaoloa. Kyllä, meillä juuri tällä hetkellä turhaa, vaikka toivonkin sydämestäni, että taistelu nyt taistellaan sitten sellaiseen tulokseen, että siitä todellakin on jotain hyötyä myös itselle tulevaisuudessa!
Ne jotka ovat aikaisemmin lukeneet kirjoituksiani, ehkä muistavat meidän hankalat kiusaamistilanteet ja kuinka ne ovat vaikuttaneet arkeemme. Riiviöllä on ollut vaikeuksia eskarissa ja pelkään todella kuinka tämä pitkä poissaolo jälleen hankaloittaa hyvin alkanutta uutta alkua. Hommat olisi pitänyt saada rullaamaan jälleen ongelmitta, jotta syksyllä olisi helpompi aloittaa tutuilla rutiineilla koulu.
Kertokaapa te viisaammat, että miksi meillä ei tule palkalla toimeen? Miksi näitä asioita ei ole hoidettu jo aikoja sitten kuntoon? Suuresti mainostetaan kuinka meillä on tasa-arvot ja yhdenvertaisuus kunnossa, mutta siltikin raskasta työtä tekevien, pääsääntöisesti naisten, palkat laahaavat todella pahasti. Työvoimaa tuodaan ulkomailta. Tarvitsisiko näin toimia, jos täällä olisi asiat kunnossa? Käsittääkseni meillä on edelleen ennätyspaljon työttömiä omastakin takaa? En minä ihmettele ollenkaan, jos ihminen jää mieluummin kotiin satasen kahden vähemmällä rahalla, kun tekisi jotain ikävää työtä, josta tosiaan ei saisi kuin tuon maksimissaan kaksi sataa enemmän käteen kuin tuilla eläessä. Tuokin käteen jäävä osuus menisi kulkemiseen ja hoitomaksuihin, eikä edes riittäisi. Missä siis vika? Tuet ovat kuitenkin EU:nkin mielestä liian alhaisia, jopa Romanian tasolla? Ei kuulosta hyvältä, vai?
En tiedä, mutta omalla yksinkertaisella ajatuksella tämä olisi aika helposti korjattu juurikin näillä työtaiston vaadituilla asioilla? Ja onhan se nyt sanomattakin selvää, että kun ihmiset pääsevät töihin, niin myös esimerkiksi mielenterveysongelmissa säästetään varmasti suhteellisen suurikin summa.
Olen itse ollut nyt kotona todella pitkän pätkän. En ajatellut ihan näin pitkää rupeamaa, kun aloin Riiviötä odottamaan. Toki olin ajatellut, että haluan olla lapsen kanssa kotona mahdollisimman kauan, koska itse ajattelen, että lapsi on pieni vain hetken aikaa ja halusin jotenkin vaalia kaikkia mahdollisia muistoja. Lapsen saaminen kun ei ollut minulle itsestään selvyys. Mutta niin, eihän ne suunnitelmat yleensä mene niin kuin suunnittelee. Vauvakuplasta sairauskuplaan. Ja siitä ollaan ihan vasta päästy eteenpäin.
Mutta se tunne, kun olet päässyt jälleen osaksi jotain. Se on ihan hirvittävän voimaannuttavaa. En edes muistanut tätä(kään) tunnetta. Pelkäsin tosissani, kuinka kroppani ja mieleni kestäisi kaiken tämän rääkin jälkeen jälleen painetta ja sitä erilaista hulinaa, mitä opiskelu ja työ tuo tullessaan, mutta pelkäsin turhaan. Olen saanut voimia ihan valtavasti. Tietenkin aloitus ja kaikki uusi aina vie voimia, mutta kyllä se sitä myös antaa. Ihan erilaista draivia elämään.
Niin, ja täytyy vielä sanoa, että kyllähän minullekin tarjottiin noille päiville joilla minulla olisi terveydellisiä käyntejä, niin mahdollista hoitoa. Päiväkoti joka päivystää on vain toisessa suunnassa, kun mihin olen menossa ja sinne pitäisi mennä kahdella bussilla. Eikä mitään takuita kuitenkaan siitä hoitoon pääsystä olisi, koska jos siellä sattuisikin olemaan kriittistenalojen työntekijöiden lapsia tulossa hoitoon, ei meillä olisi silloin sinne asiaa. Helpommalla mahtaa siis päästä, kun peruu ajat tai ottaa riiviön mukaan. Perjantaina olisi kaikkien raajojen hermoratatutkimus, ja tulen tuosta aina hyvin kipeäksi. Ei kai auta kuin ottaa lapsi sinne mukaan ja tabletti kuulokkeilla seuraksi, sekä itselle hitokseen paljon positiivista asennetta, että pystyy tuon koettelemuksen hymyssä suin lapsen edessä vetämään. Tuota ei oikein viitsisi enää siirtää, varsinkin kun se on sairaalan puolelta jo kertaalleen siirretty. Oikeasti tämä tilanne itkettää jo. Ei tunnu ollenkaan mukavalta. Hiton vaikealta vain.
Joten miksi, miksi ihmeessä tämä on näin vaikeaa? Eikö nämä maksut maksaisi pitkällä ajalla itsensä takaisin? Tuntuu kuitenkin irtoavan varoja huomattavasti vähemmänkin kiireellisiin, tai edes tärkeisiin asioihin (liikennemerkkien uudistaminen, sääaseman tarkkailu tai mikä lie, jossain huitsin kuikassa??)?
Sopivasti Vappuna, näihin ajatuksiin. Kippistän simalla ja munkilla! Hyvää Vappua ja taistoa ensi viikkoon.
Pietään huolta ja rakastetaan! ❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 