kiusaaja

Viimeiset viikot ovat olleet sanalla sanoen uuvuttavia. Isoja asioita on tapahtunut. Läheisen ja tärkeän ihmisen terveysasioihin on viimein saatu ratkaisu ja se on sujui pelottavistakin ennusteista huolimatta hyvin. Yksi asia siltä saralta on nyt siis saatu paketoitua. Vaikka moni sanookin, että terveydenhuollon asiat ovat sinällään hyvällä mallilla, ja että esimerkiksi teholle pääsy sujuu noin vain, niin voin kertoa, että eipä ole asia näin. Tämän oman läheiseni toimenpidettä jouduttiin siirtämään useasti (hoitoon kuului tehohoito). Tuttavan lapsi joutui jonottamaan teholle saatuaan tehohoitoa vaativan kohtauksen. Ei siis todellakaan ole asiat niin kuin ennen, eikä hoitoon pääse ihan vain sormia napsauttamalla. Tokihan ne nyt tietysti sitten ovat niitä rokotettuja jotka ne tehopaikat nyt vie, kun ovat kuolemassa siellä kaikki niihin mikrosiruihin ja raskasmetalleihin joita meihin on ruiskutettu (tämä oli sitten sarkasmia).

No sellainen sitten. Lisäksi Riiviön eskarista selvisi viimein se kaihertava asia. Meillä on ollut aina aika ajoin ongelmia erotilanteissa. Lapseni takertuu minuun, ja heipan sanominen on ollut hankalaa. Syksyllä tilanne oli todella vaikea, kunnes silloinen kiusaaminen selvisi. Nyt talviloman jälkeen tilanne vaikeutui jälleen. Olin aivan neuvoton ja ulalla tästä kaikesta. Yritin selvittää asiaa ja keskustelimme monesti Riiviön kanssa. Kyselin ja heittelin ilmoille eri vaihtoehtoja mitkä voisivat olla syynä tähän palanneeseen ongelmaan. Hommahan siis toimi jo vallan mainiosti, heipat ja halit huikattiin ovelta, eikä mitään ongelmaa ollut. Kunnes sitten aivan yhtäkkiä ja yllättäen. Ja kunnon takertuminen ja itkupotkut.

Ensimmäinen asia jonka sain ongittua oli, että lastani pelottaa minulle tapahtuvan jotain pahaa, nyt kun en enää olekaan kotona. Lapsi pelkäsi, että joudun liikenneonnettomuuteen tai joku käy kimppuuni. Voi kuinka sydäntäni särki, ja särkee edelleen. Eihän sinun kultaseni kuulu pelätä tällaisia asioita, vaan sinun kuuluu leikkiä huolettomasti kavereittesi kanssa ja oppia uusia mahtavia asioita. Tästä olemme keskustelleet nyt useasti ja tämä asia on nyt työnalla.

Hommapa ei vain alkanut sujumaan ja minulla oli jatkuvasti sellainen olo, että mtä nyt en huomaa. Sivusimme myös kiusaamista ja Riiviö kertoi erään tapauksen kun se syksyinen kiusaajakaveri oli hermostunut leikin tuoksinassa ja lyönyt lastani kylkeen sellaisella isolla lasten lapiolla. Kysyin, että lyökö tämä lapsi vielä useinkin ja sain vastaukseksi, että silloin kun hän hermostuu. Otin tämän asian heti puheeksi ryhmän aikuisten kanssa. Lakkohommien ja sairastumisien vuoksi en tavoittanut heti näitä ”omia opeja”, mutta uskoin kyllä asian etenevän. Lisäksi minulla oli aiempien tapausten vuoksi yhteys oppilashuoltoon, josta koulupsykologi ottikin minuun sopivasti yhteyttä kysyäkseen kuulumisia ja jutellakseen tulevasta seurantapalaverista. Oli siis todellakin onni, että oli jo asioita selvitettäväna ennestään . Näin sain heti asiani ja huoleni kuuluviin.

Mutta niin, tämä asiahan purkaantui sitten kunnolla nyt viikolla kun menin eräänä päivänä hakemaan lastani pitkän päivän päätteeksi. Huolestuneen näköinen ope kertoi mitä oli tapahtunut. Lapsellani olisi mitä luultavimmin mustelmat kädessä, koska kaveri oli käynyt hänen kimppuunsa. Tämä ope ei osannut tuolloin kertoa muuta, koska ei ollut itse ollut tilanteessa. Olin aivan järkyttynyt. Taasko tämä helvetti alkaa?? Siinä samassa kaikki palaset loksahtelivat mielessäni paikoilleen ja ymmärsin nyt koko kuvan. Myös Riiviölle tämä oli tulpan irtoaminen, kun aikuinen oli viimein nähnyt ja reagoinut tilanteeseen.

Tätä olemme nyt purkaneet ja purkaneet ja vielä hieman ollaan purettu. Tuntuu, että takki on niin tyhjä. Olen ihan hiton väsynyt. Miten tämä voi olla mahdollista, kuinka tämmöinen voi vain jatkua, vaikka tilanne on ollut tiedossa? Olen ollut ymmälläni, olen ollut vihainen, mutta olen myös huojentunut, koska tilanne nyt viimein selvisi. Ja olen ehdottoman hyvillä mielin kun tämä palaveri osui juuri oikeaan saumaan. Kaikki viralliset raportit on nyt tehty ja lapsia ohjataan nyt eri pienryhmissä ja valvotusti yhdessä. Ongelma on nyt siis tunnistettu ja sitä selvitetään ja seurataan.

Lisää töitä minulle, mutta nyt tiedän mikä lapseni sai reagoimaan jälleen näin vahvasti. Enkä ihmettele laisinkaan. Mieti millaista olisi joka päivä töissä pelätä, että työkaveri hermostuu ja mottaa sinua niin, että saat mustelmia? Aivan järkyttävää! Jos aikuinen käyttäytyisi noin, jo ensimmäisestä kerrasta tehtäisiin poliisiasia, mutta lapsi voi hakata toista toistuvasti, ilman sen kummempia seuraamuksia. Jossainhan on jotain vikaa, jos tällainen käytös vain jatkuu ja jatkuu. Ja nyt se jatkuu vielä piilossa aikuisten valvovien silmien alta. Vaikuttaa nyt siltä, että tällä kertaa on tiedossa se asia, että tämä ei ole ok.

Suuria asioita on tapahtunut. Koko Riiviön elämän ajan on ollut yhtä myllerrystä, suurimman osan olen ollut Kipiä Äiti. En enää kaipaisi tällaista ylimääräistä p*skaa tähän. Mutta elämässä saa harvoin valita. Voin vain uskoa, luottaa ja toivoa parempaan ja onnellisempaan huomiseen. Ja sitten kuitenkin, se oma asenne. Kuinka suhtaudun tähän. Tietenkin taistelen karhuemon lailla lapseni puolesta ja olen valmis olemaan se paskamainen akka ja tekemään kaikkeni sen puolesta, että oikeus tapahtuu. Mutta uskon kuitenkin kaikesta huolimatta valoisaan huomiseen ja onnelliseen tulevaisuuteen.

Omatkin opiskelut ovat startanneet vauhdilla. Koen, että olen saanut niistä valtavasti voimaa, vaikka ne toisaalta myös uuvuttavatkin minua. Mutta on aivan mielettömän mahtavaa voida palata takaisin yhteiskuntaan ja tuntea olevansa osa jotain yhteisöä. On mieletöntä saada keskustella aikuisten ihmisten kanssa. On mahtavaa saada se keskustelu aikaiseksi sellaisista asioista jotka kiinnostavat oikeasti ja joilla on merkitystä. On suuremmoista tuntea olevansa taas elossa!

Ongelmia on ja tulee aivan varmasti olemaan jatkossakin. Tiedän että minulla on työkaluja niiden kohtaamiseen. Olen kuitenkin loppujen lopuksi tässä hetkessä.

Nyt me vietetään nurinkurin-viikonloppua. Aamupalaksi syötiin tänään pitsaa ja limpparia. :’) Aamu alkaa sängyssä pitkään löhöillen ja kirjaa lukien, yhdessä. Ja tätä jatketaan pitkin viikonloppua, miten mieli tekeekin. Ulkoillaan kuitenkin pikkaisen, mutta tehdään sellaisia asioita joista tykätään ja joista tulee taatusti hyvä mieli. ❤

Näillä sitten tällä kertaa. Ihan hirveän helppoja ei ole olleet viimeiset viikot. Mutta toivon hyvien asioiden hiipivän elämäämme pitenevien päivien myötä.

Ihanaa viikonloppua just Sulle, ja tsemppiä tulevaan viikkoon!!

Pietään huolta ja Rakastetaan! ❤ ❤ ❤