Meidän syksy on alkanut alavireisesti. Olemme kohdanneet surua ja vastoinkäymisiä. Mutta onneksi myös onnistumisen tunteita kun Riiviön eskari lähti rullaamaan kaikista aikaisemmista ongelmista huolimatta todella hyvin. Ja tietenkin suuri asia oli, että oma kontrollini oli puhdas ja kuntoutukset alkavat ehkä viimeinkin rullaamaan.
Riiviö viihtyi ja oli innoissaan uusista asioista, oppimisesta ja kavereista. Varsinkin yksi uusi kaveri pääsi useasti päivän kulun kerrontaan mukaan. Pikkuhiljaa tähän kerrontaan alkoi kuitenkin tulla ikäviä sävyjä. Tuli rumaa puhetta ja tönimistä. Eskarista karkaamista oli suunniteltu. Viikkojen myötä töniminen muuttui fyysisemmäksi. Mustelmia alkoi ilmestyä ja huomasin muutoksen Riiviön käyttäytymisessä. Kotona jo sujumaan alkaneet asiat alkoivat takkuilla, tuli vastaan sanomista ja rähinää.
Nyt olen myös itse omin silmin todistanut tämän uuden kaverin väkivaltaisia purkauksia. Olen nähnyt hänen kaatavan halauksen jälkeen lapseni maahan ja nipistävän kaulasta ilkeästi ennen kaatoa. Olen nähnyt tuon lapsen ottavan käsiinsä suuren kiven ja nostavan sen valmiiksi iskuun vasten lapseni kasvoja. Olen nähnyt tuon lapsen kiukun purkautuvan nyrkein ohjaajaan ja samalla näin kuinka lapsi oli täysin ymmällään ohjaajan hänelle kertoessa, kuinka tuo lyöminen sattui ja sai aikaan myös pahan mielen.
Tuo viimeisin näkemäni purkaus sai minut todellakin miettimään oman lapseni turvallisuutta. Mustelmat ja väkivalta olivat käyneet viikkojen myötä rajummaksi. Leikit olivat vain hakkaamista, ampumista, tappamista ja oluen juontia. Monet leikit pohjautuvat GTA-peliin. Tämä sai minut todella järkyttyneeksi. Antaako joku todella 6-vuotiaan pelata tai seurata tällaista peliä jonka ikärajakin on K-18. Eikä tarvitse suurta perehtymistä, että ymmärtää sisällön olevan täysin sopimaton lapselle, jopa isommalle!
Tilanne on ristiriitainen. Olen opettanut Riiviölle, että kaikkien kanssa tulisi tulla juttuun ja kaikkien kanssa pitäisi leikkiä. Riiviöllä on myös hyviä leikkejä tämän lapsen kanssa ja he mielellään hakeutuvat toistensa seuraan.
Me olemme käyneet omassa elämässämme läpi suoranaisen helvetin. Vihdoin ja viimein elämä tuntuu alkavan rullaamaan lähes normaalilla tavalla ja pystymme tekemään ihan normaaleja asioita. Sysky on ollut raskas ja suru on edelleen seuranamme. Lisäksi tuleva koko rangan kuvaus pelottaa minua ja saa mielikuvitukseni laukkaamaan.
Olen ollut huolissani omasta jaksamisesta ja sairauteni vaikutuksesta Riiviöön. Olen ollut huolissani omasta kiukustani ja sen purkamisesta kiukkuna ja turhan päiväisinä karjumisina. Hain apua omaan mieleeni ja sairastumisen ja kuoleman kohtaamisen vuoksi mielenterveyspalveluista. Ja olen todella onnekas, että olen juuri nyt palveluiden piirissä. Pääsen käsittelemään surun ja menetyksen siellä ammattilaisen kanssa. Tästä kuitenkin lisää ehkä toisessa avauksessa. Riiviöön liittyvissä asioissa hain apua perheneuvolasta. Ja sain sieltä loistavia neuvoja ja ohjausta tulevaan. En epäröi jatkossakaan olla sinne yhteydessä, jos tilanne sen vaatii.
Tämä kuitenkin on saanut minut ajattelemaan tilanteita ja jotenkin koko maailman hulluutta. Minä haen (nostamatta itseäni milliäkään jalustalle) apua sairauteni aiheuttamaan uupumukseen ja siihen liittyviin purkauksiin. Tarkistan lapseni tabletin ja pidän rajaa ruutuajasta ja peleistä. Olen melkoinen ”natsimutsi”, mutta olen rajojen ja rakkauden linjoilla kasvatuksessa. Selitän lapselleni myös miksi mikäkin rajoitus on asetettu, enkä käytä ”koska mä sanon niin” kuin ehkä vain äärimmäisen jankutuksen päätteeksi. 😉
Ennen kaikkea, keskustelen lapseni kanssa ja selitän asioita hänen ikätasonsa mukaan. Olen todella monesti ”tyhmä ja tylsä äiti” ja jopa ”kakkapää”, mutta se on välillä äidin osa.
Nyt olen vain todella huolissani lapseni turvallisuudesta. Kävin perjantaina lääkärissä ja jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni tarkkailemaan verenpaineitani. Paineet ovat aina olleet matalat, mutta huitevat nyt katossa. En ihmettele ollenkaan tämän stressin vuoksi. Kerroin myös lääkärilleni tilanteesta ja tämä oli aivan järkyttynyt. No, nyt vain seurataan verenpaineita ja toivotaan ettei lääkitystä tarvitse ottaa käyttöön. 
Olen luonnollisesti keskustellut Riiviön ryhmän opettajien kanssa asiasta. Asiaan on puututtu, mutta en tiedä onko nämä keinot riittäviä. Ryhmässä on vieraillut ammattilaisia ja asiasta on puhuttu. Siltikin Riiviön otsa on mustana, kun tämä lapsi oli pamauttanut siihen kepillä. Lisäksi toinen lapsi oli kolauttanut lähes samaan kohtaan perjantaina jollain puukalikalla ja illalla jouduimme ottamaan jo särkylääkettä. 😦
En ihmettele enää ollenkaan, miksi lapseni ei haluaisi ollenkaan eskariin ja sinne jäädessä tulee nykyään itku. Omaa sydäntä puristaa ja odotan pelolla, koska saan puhelun, että jotain pahaa on sattunut.
Sitä vain miettii, että kuinka voin suojella lastani niin sanotuilta turhilta kolhuilta. Erityisohjaajana olen nähnyt jo menetettyjä tapauksia, kun asioihin ei ole puututtu riittävän aikaisin. Nyt 6-vuotiaan kohdalla olisi todella tärkeää saada asiat oikeille raiteilleen. Mietin myös, että vaikka kuinka olen itse käyttänyt viimeisiä voimavarojani ja viimeiset vuodet Riiviön hyvinvoinnin takaamiseksi ja mahdollisimman turvallisen lapsuuden luomiseksi, niin tuntuu, että se kaikki työ on hetkessä pois pyyhkäisty sellaisten vanhempien vuoksi, jotka eivät ymmärrä, tai eivät vain välitä. En tiedä kumpi on pahempi, välinpitämättömyys vai ymmärtämättömyys. Joka tapauksessa molemmat mahtavat olla välinpitämättömyyttä loppujen lopuksi, koska mielestäni, jos lapsia saat, niin sinun tulisi myös perehtyä käyttöohjeisiin.
Olen todella väsynyt näihin vastoinkäymisiin. Ja minulla ei oikeasti olisi yhtään enempää voimia käyttää mihinkään tällaiseen, mutta pakkohan minun on taistella oman lapseni hyvinvoinnin vuoksi! Verenpaineet katossa siis jälleen uuteen taistoon!
Sitä vaan mietin, että missä vaiheessa alan ottamaan ohjia omiin käsiin (siis tekemään itse tästä ilmoituksen eteenpäin)? Onko kenelläkään vastaavasta kokemusta? Mielellään kuulisin myös sinun ajatuksiasi. ❤
No, tällaisilla mietteillä tähän alkavaan viikkoon. Kaikesta huolimatta ja juurikin siksi:
Pietään huolta ja Rakastetaan! ❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 