Sattumat ovat mietityttäneet tämänkin kevään aikana erityisen paljon. Toki olen miettínyt jo aikaisemminkin sitä kuinka pienestä elämässä mikäkin asia on kiinni. Olen voinutkin jo aikaisemmin sivuta aihetta.
Mutta niin, sattumaa tai ei, asioita tapahtuu ja toinen johtaa toiseen…
Tässä ajassa ajatukset ja tunteet myllertävät. Ei ole tietoa huomisesta ja kaikki on hieman auki. Ajattelen, että oma sairastumiseni on jotenkin tasoittanut tätä kokemusta. Tiedän jo miltä tuntuu odottaa vastauksia. Tiedän miltä tuntuu pelätä kuolemaan ihan oikeasti. Tiedän miltä tuntuu pelko, että menettää kaiken. Tiedän kuinka vähän voin itse vaikuttaa. Vai voinko sittenkin? Tietenkin teen nyt kaikkeni, että olemme Riiviön kanssa turvassa. Kuulun riskiryhmään ja olen edelleen toipilas.
Loppujen lopuksi pystyn tekemään paljonkin. Voin suojata itseni ja näin ollen lähelläni olevat ihmiset. Noudatan annettuja ohjeistuksia, enkä tee tarpeettomia reissuja minnekään. Kyllä näillä rajoituksilla saataisiin jo paljon aikaan, mutta sitten kun on heitä joita ei kiinnosta, jotka eivät usko ja jotka eivät jaksa. Tähän vielä jatkoksi, että katsotaanko vaikka Brasiliaan? Onko sielläkin meneillään pieni flusssa ja salaliittoteoria? Tiedän jo osan vastauksista. Nykyään sivuutan suurimman osan suosiolle.
No en jaksaisi minäkään. Kuten tästä jo aiemmin kirjoitinkin. Mutta ei tämä tauti pysähdy koskaan, jos kaikki vain jatkavat välinpitämättömänä kulkemisiansa.
Varmasti ihan jokaisen sietokyky on jo äärimmilleen venynyt.
Onneksi meillä nyt tällä hetkellä on täällä pohjoisessa suhteellisen rauhallinen tilanne. Tulevat lomat vaan taas jälleen kerran arveluttavat. Ja hallituksen suht munattomat päätöksen tälle keväälle ärsyttävät.
En näe oikein järkeä sille, että ensin pahimmat tautiloukoissa olevat päästetään kulkemaan maan läpi lomailemaan ja sitten joudutaan laittamaan kieltoja ja rajoituksia koko maahan.
En näe myöskään siinä järkeä, että annetut rajoitukset koskettavat koko maata. Tarkoittaen siis juurikin ruokaravintoloiden asiakkaattomuutta ( jestas, miten tuo kirjoitetaan?? 😀 ). Myös se ihmetyttää, että esimerkiksi museot ja teatterit ovat kiinni, mutta sitten kuntosalit ja sen sellaiset ovat kuitenkin auki. Jotenkin ei ihan kaikki päätökset avaudu itselle tähän hetkeen. Myös suunnitteilla olevat rajoitukset herättävät kummastusta, mutta ainakaan toistaiseksi ne eivät ulotu meille saakka. Ja todella toivon, että epidemia alkaa hiipumaan, ennen kuin ne tänne ulottuisivatkaan.
No, elämme joka tapauksessa todellakin eeppisiä aikoja… Niin ja voisin helposti tuntea katkeruutta siitä, että kun viimein oma elämä alkaa normalisoitumaan ja voisi jopa ajatella sitä deittailua, niin tydyy, maailman laajuinen pandemia! 😀 😀
On todella asioita joita en voi ymmärtää! 😀 Mutta onneksi me Riiviön kanssa pärjätään ihan hyvin kun otetaan päivä kerrallaan, ihan niin kuin normaalistikin ja nautitaan siitä mitä meillä on. Sillä rikkaita me olemme onnemme ja rakkautemme kanssa joka tapauksessa! ❤
Ja nämäkin ne sattumat ovat tuoneet, niin kuin Riiviönkin elämääni. On enemmän ehkä onnekkaita sattumia, mutta ne ymmärtää yleensä vasta paljon myöhemmin. Ja useasti ne saattavat tuntua silloisella hetkellä hyvinkin epäonnisille.
Elämä on kummallista. Koskaan ei tiedä mitä se seuraavaksi eteesi nakkaa. Uskon, luotan ja rakastan, niillä pääsee jo aika pitkälle! ❤
Pietään huolta ja Rakastetaan! Vielä viimeiset rutistukset, jaksaa jaksaa! ❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 