Mun on ehkä nyt ihan pakko vielä avautua asiasta mikä sattui mulle viime viikonloppuna. Itse olen sen käsitellyt ja jättänyt taakseni ja tämä kirjoitus ainakin antaa sille sinetin. Mutta näen kuitenkin, että aihe on niin tärkeä, että on kirjoituksen arvoinen.
Ne jotka tuntevat minut, niin tietävät että olen viimeisen kuusi vuotta viettänyt melkeinpä luostarielämää. Aikani ja energiani on mennyt Riiviöön, sairastamiseen ja toipumiseen.
No, tuolloin viikonloppuna sain kuitenkin todella sekavan sepustuksen Facebookin messengeriin. Viesti oli saapunut aikaisin sunnuntai aamuna ja siinä viitattiin reilu kaksikymmentä vuotta sitten tuntemiini ihmisiin silloisella opiskelupaikkakunnallani.
Minut myös haukuttiin suht surutta linttaan, muun muassa rumaksi ja aikomuksena oli paljastaa minkälainen nainen minä oikein olenkaan. Minua myös kehotettiin tutkituttamaan pääni (voi kun tämä ihminen olisi tiennyt, että tätä päätä on kyllä tutkittu kaikilla mahdollisilla tavoilla viime vuosien aikana :’D).
Kiehahdin todellakin ja saatoin jopa uhkailla jonkin sortin väkivallalla, jos nainen ei hiljene. Onneksi ymmärsin nopeasti pistää naisen estoon ja poistin myös miehen kavereistani ja estin vielä varmuuden vuoksi. Eipähän ole sitten minun profiilini provosoimassa.
Tämän miehen kanssa meillä siis oli yli kaksikymmentä vuotta sitten jotain pientä sutinaa ja ihastumista mikä ei kuitenkaan edes tuolloin johtanut mihinkään kummempaan. Olemme aina välillä vaihtaneet kuulumisia Facen kautta ja noin kymmenen vuotta sitten näimme yksissä kesätapahtumissa. Eikä tuolloinkaan tapahtunut jutustelua kummempaa. En ole kokenut tätä ihmistä sen nuoruuden ihastumisen jälkeen muutoin kuin kaverina, ja mukava tyyppi hän onkin.
Siksi ehkä tämä asia jääkin vaivaamaan jollain tasolla, koska olen itse elämässäni kohdannut suhteessa niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa. Tätä en toivoisi kenellekään! Ja onneksi tästäkin asiasta puhutaan nykyään enemmän ja avoimemmin. Myös naisten harrastamasta väkivallasta.
Tämä nainen oli kuulemma laittanut noin kolmellekymmenelle muullekin tuollaisia haukkumis- ja räyhäämisviestejä. Ja häntä oli jopa poliisit lähestyneet häirinnän vuoksi.
Eihän silloin ihmisellä kaikki hyvin ole. Itsetunto on nollassa ja luottamus kumppaniin olematon. Ja mikä pistää laittamaan tuntemattomille ihmisille loukkaavaa ja herjaavaa viestiä?
En tiedä tästä naisesta mitään, en edes minkä näköinen hän on, koska profiilikuvakaan ei ollut oma. Silti hänellä on pokkaa haukkua ihmisiä. Tekisi sen edes omalla naamallaan.
Yritin myös soittaa hänelle, mutta ei vastausta. Sinällään ei yllätä – surettaa kyllä todellakin, molempien vuoksi.
Muistan itse elävästi kuinka raastavaa on olla tuollaisessa suhteessa. Jokainenhan meistä omat päätökset elämässään tekee. Mutta tiedän myös ettei ole ihan helppoa lähteä väkivaltaisesta suhteesta. Muistan ajatelleeni ennen kuin se osui omalle kohdalle, että eihän siinä ole muuta kuin lähtee. Mutta eihän se niin mene.
Aina tulee lupaus paremmasta. Lupauksia, aneluita. Hetken kaikki onkin hyvin, mutta yleensä omissa suhteissani nämä tilanteet on laukaissut alkoholi. Ja niin oli tässä kaverinikin tapauksessa. Mesoaminen kuulemma alkaa kahden viinilasin jälkeen.
Asioita ei pystytä käsittelemään selvinpäin. Viikolla jokin asia jää kaivelemaan kumppania ja niin sitä paisutellaan ja pyöritellään vain omassa mielessä siihen saakka kunnes otetaan alkoholi kuviin. Sitten soppa onkin valmis kun tämä asioden panttaaja on paisutellut asian älyttömiin mittasuhteisiin ja räjäyttää pakin toisen osapuolen silmille, jolla harvemmin on pienintä hajuakaan koko asiasta.
Minä kävin kumppanini kanssa parisuhdeterapiassa aikoinani. Saimme sieltä kyllä apua ja asiat selvenivät. Me opimme kommunikoimaan keskenämme, mutta siltikään se ei riittänyt yhteiseen tulevaisuuteen. No, se oli sellainen oppimäärä sitä elämää. Kasvatti minua valtavasti.
Yleensä näissä ongelmissa tarvitaan ulkopuolisen apua. Itse on vaikea avata omia, saatikka toisen silmiä. Olemme liian lähellä omia ongelmiamme ja silloin siihen tarvitsee vieraan aukaisemaan solmut.
Joskus taas solmut ovat niin tiukassa, että on parempi lähteä eri teille. Olen huomannut, että on sellaisia ihmisiä jotka kiehtovat meitä todella paljon, mutta ovat kuin myrkkyä. Saavat kaikki pahimmat puolet sinusta esiin. Silloin suhde ei voi toimia eikä kehittyä.
Nyt jälkeenpäin olen myös kuullut erilaisia tarinoita parisuhteista ja väkivallan eri tasoista ja varsinkin yksi asia jää hieman vaivaamaan. Eräs ihminen kertoi olevansa parisuhteessa, mutta oli jo hetken aikaa halunnut erota. Puoliso ei vain suostunut eromaan. Minusta tämä on järkyttävää, enkä oikeastaan ymmärrä kuinka se voi olla edes mahdollista? Mitä tuollaisessa tilanteessa voi tehdä?
Tervettähän tuo tuollainen käytös ei missään nimessä ole. Ei terve ihminen jää toista piinaamaan, vaikka toinen on sen selkeästi ilmaissut, ettei tahdo suhdetta jatkaa. Saatikka sitten vielä, että piinaa myös koko lähiympäristöä.
Toinen asia mikä mietityttää on, että toinen jää suhteeseen sen vuoksi, että muutoin jäisi yksin. Itse en ymmärrä kuinka se olisi paha asia? Jokaisen olisi hyvä olla jossain elämänsä vaiheessa yksin ja kokeilla miltä elämä tuntuu ja kuinka se kantaa kun on ainoastaan itse vastuussa valinnoistaan ja tekemisistään.
No, me olemme erilaisia ja meillä on erilaiset tarpeet. Toinen tarvitsee enemmän läheisyyttä ja seuraa, toinen viihtyy taas suurimmaksi osaksi paremmin itsekseen.
Mutta siltikin, huonoon ja itseään syövään suhteeseen takertuminen ei ole ehkä se järkevin ratkaisu?
Tarkoitukseni ei ole arvostella kenenkään suhdetta, tiedän etteivät asiat ole aina niin yksiselitteisiä. Tarkoitukseni on herätellä ajatuksia ja keskustelua vaikeasta ja usein vaietusta aiheesta.
Toivon voimia jokaiselle ongelmien kanssa painivalle ihmiselle. Pyydä apua, tutki sydäntäsi ja sisintäsi! ❤
Sopusointuisia tuulia sinun viikkoosi! Pietään huolta ja Rakastetaan! ❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 