Olen viime päivinä miettinyt paljon mielenterveyttä ja sitä kuinka onnellisessa asemassa itse olen, kun olen päässyt avun piiriin. Ihan helppoa se ei ole, kuten jotkut voivatkin muistaa. Ensimmäinen kontaktinihan epäili muun muassa aivokasvaimen vakavuutta, ei siis lukenut tätä vakaviin sairauksiin.
Olen kiitollinen elämälle, että se on opettanut ja antanut minulle uskalluksen vaatia asioden oikeellisuutta. Uskallan sanoa vastaan, enkä niele kaikkea kuraa mitä niskaani yritetään kaataa. Uskallan vaatia asiallista kohtelua ja ennen kaikkea hoitoa josta on minulle apua.
Annoin toki tälle henkilölle toisenkin mahdollisuuden, mutta hänen valittaessaan minun sessiossani omia ongelmiaan, en nähnyt meillä yhteistä tietä. Ja onneksi näin. Nyt minulla on tosiaan aivan ihana hoitosuhde, vaikkakin se luultavasti nyt vaihtuu kun terapian muoto muuttunee, mutta olen saanut aivan valtavasti valoa ja jaksamista elämääni.
En usko että kukaan voisi koskaan puhua liikaa terapian puolesta. Enkä usko että mikään ongelma olisi liian pieni. Ongelmia ja asioita ei voi vertailla keskenään. Kuulen itse monesti, kun olen omaa tarinaani avannut, vaikkapa kuntoutuksessa ryhmässä, että eihän heidän ongelmansa ole mitään minun rinnallani, mutta ei se tietenkään näin ole. Jokaisella meistä on omat huolemme ja murheemme, ja ne itse kannamme. Kukin tyylillään ja tavallaan. Toiselle vain annetaan enemmän kantaakseen, mutta ei se silti toisen taakkaa kevennä eikä vähennä.
Itse olen ollut liian vahva liian kauan. Olen väsynyt, mutta toipumassa. Pidän tärkeänä asian tunnistamista. Ja sitä että minulla on ihmisiä (niin lähipiirissä kuin ammattillisessakin mielessä) joille purkaa sydäntäni ja ajatuksiani – ja tietenkin tämä blogi. Tämä on tärkeä henkireikä ja toivon kovasti että voisin olla hyödyksi myös muille. Siksi myös sinun palautteesi on tärkeää. ❤
Mutta palatakseni vielä ongelmiin avun saannissa, ja varsinkin laadukkaan avun saannissa. Uskalla vaatia parempaa. Ja voihan olla, että ette kohtaa vain terapeutin kanssa ihmisinä, silloin sinulla on oikeus vaihtaa henkilöä.
Epäpätevä henkilökunta on kyllä melkoinen ongelma, alalla kuin alalla, mutta jotenkin todella surulista, että mielenterveytensä kanssa kamppailevien ihmisten täytyy vielä kohdata hoidon piiriin päästyään tämmöistä. Ymmärrän ja tiedän historiastani, että voi olla todella vaikeaa edes ottaa yhteyttä hoitavaan tahoon. Monesti soittoajat voivat olla hankalia, tai soittaminen on vain ylitsepääsemättömän vaikeaa. Onneksi nykyään on myös esimerkiksi chatteja ja muita väyliä ensiapuun mielen oikutellessa. Näissä paikoissa osataan neuvoa eteenpäin ja autetaan selviämään seuraavaan hetkeen.
Vaikka itsellä asiat alkavat pikkuhiljaa olla mallillaan, niin olemme Riiviön kanssa käyneet monet myllytykset lävitse. Olen epäillyt omaa äitiyttäni ja pelännyt riittämättömyyttä. Olen tuntenut kamalaa ahdistusta siitä kun välillä pinna on ollut olematon. Olen saanut pahoja katseita ja moitteita, eikä olo ole todellakaan helpottunut näiden takia. Ne ovat olleet asioita jotka olen kyllä itsekin tunnistanut – turhankin hyvin.
Kysymykset, ”kuinka voit? Miten jaksat?” olisivat huomattavasti parempia, kuin syyttävä katse. Sillä syyttävällä katseella tai lausahduksella luomme vain lisää huonoa oloa. Eihän tämä rakettitiedettä ole. Kun on ystävällinen ja huomioon ottava, se vie huomattavasti pidemmälle kuin negatiivinen ja arvosteleva asenne. Ja tämä toimii molemmmin puolin.
Onneksi tuki ja apu on itselle nyt saatavilla. Ja nämä ojanpohjat on näillä osin koluttu.Huomisestahan ei voi tietää, mutta katse kauas horisonttiin. Valoisalta näyttää! ❤
Iloa ja valoa Sinun viikkoosi! Pietään huota ja Rakastetaan! ❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 