Syksyn ensimmäinen sukka puikoilla kärkeä vaille kohta valmis. Korvapuustit juuri uunista otettuna tuovat hurmaavaa tuoksuaan kotiin – kotiin joka muistuttaa lähinnä kaaosta, vaan sama on myös pään tilanne.
Jostain syystä pää on kipuillut ja ollut jotenkin ikävän tuntuinen jo viikon. Siispä jätän suosiolla sellaisen hääräämisen vähemmälle, mikä ei niin mielekästä ole. Sitä paitsi kaaos johtuu suurimmaksi osaksi ikkunaremontista, tai siis siitä kun parvekkeen kaikki tavarat ovat olohuoneessa…
Jouduin tyhjentämään parvekkeen ennen reissuun lähtöä pari viikkoa sitten, koska uusien ikkunoiden oli määrä tulla parvekkeelle odottamaan asennusta. Kaiken muun työn ja homman ohella, vielä siis raahasin sohvat ja muut kalusteet kipua uhmaten pois ikkunoiden tieltä.
Kun sitten kotiuduimme, olikin tullut ilmoitus, että meidän rappumme ikkunat saapuvat vasta myöhemmin. Voin kertoa, että ihan muutaman ärräpään saatoin päästää.
Kuinka voi olla näin surkeaa tiedottamista? Remontti myös viivästyi parilla viikolla tuotannollisista ongelmista. Tai luultavasti näin, koska ei tästäkäään ole tullut mitään ilmoitusta. Rapussa on edelleen vanha aikataulu, jossa ihan oleellisia virheitä, kuten arviointi on jo ennen kuin uusien ikkunoiden on edes määrä olla paikoillaan.
Työmiehet ovat kuin seipään nielleitä, eivätkä osaa edes päivää sanoa. On kyllä ihme firma, ei jatkoon.
Putkiremonttiin verrattuna todella surkea suoritus. Itse piti soitella jo alkuun, kun remontin ilmoitettuun aikaan oli vain muutama päivä, eikä mitään infoa ollut edelleenkään tullut.
Nyt olen odottanut, että laittaisivat ilmoitusta koska ne ikkunat nyt sitten tulevat ja työt meidän rapussa alkavat. Mielellään lähdettäisiin Riiviön kanssa silloin pois alta. Pitää kai lähteä pihalle katsomaan saisiko työmiehistä tietoa irti, vai juoksevatko karkuun. 😀
No mutta, kylläpä ne asiat tietenkin selviävät, ainakin kun itse ottaa ja selvittää.
Nyt kun arki on viimeinkin koittanut, tunnen iloa ja mukavaa odotuksen tunnetta. Harvemmin sitä näin iloisesti on odotettu, mutta kaikkien näiden kuukausien jälkeen en voi olla kuin onnellinen tästä normaalista arjesta – ja muutamasta hetkestä hiljaisuutta.
Voi kun toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät jälleen käyttäytyä tilanteen mukaan, ettei koko yhteiskuntaa tarvitsisi taas sulkea ja riskiryhmäläisten ja vanhusten lukittautua omiin piiloihinsa.
Itselle syksy olisi tuomassa uusia kuntoutuksia ja uusia tuulia, ehkä hieman töitäkin jo kokeiltavaksi. Odotan näitä todella innoissani, mutta myös hieman pelko persuuksissa, tai lähinnä siis sen vuoksi, että tauti alkaa taas jylläämään ja näinpä kaikki nämäkin ovat siis pois tulevasta sen myötä.
Olisi ihana päästä jo ihmisten kanssa tekemisiin, ihan normaaliin kontaktiin ja kanssakäymiseen.
Muutoin nautitaan tästä päivästä. Ilmassa on jo tuntu syksystä – oi kuinka tykkään. Minusta on ajan myötä muovautunut syksyihminen. Näin ei todellakaan ole aina ollut. Olen ollut kesänlapsi ja muut vuodenajat kevättä lukuunottamatta ovat olleet kidutusta.
Muistan joitakin vuosia sitten mummuni kanssa käydyn keskustelun, jonka jälkeen ajatus syksyn kauneudesta on vahvistunut minussa.
Koin aina syksyn saapuessa kaiken kuolevan, olin masentunut ja koko ajan surullinen, talvi toi jonkinlaisen horroksen ja koin vasta keväällä herääväni henkiin ja mieleni kirkastuvan.
Kuitenkin tämä keskustelu herätti minussa pikkuhiljaa ajatuksen, jonka siemen on kasvanut ja itänyt rakkaudeksi tähän vuodenaikaan.
Ei kaikki kuole, vaan vetäytyy levolle uutta kevättä ja kesää varten. On uusiutumisen aika. Näin mummuni minulle opetti, ja nyt koen tämän hyvin vahvana myös omalla kohdallani. Syksyisin on aika uusiutua, ainakin jättää kaikki se vanha joka ei sinua enää palvele. Siis luovutaan turhasta painolastista.
Jotenkin minulla on vahva tunne siitä, että jotain isompaa on tapahtumassa. Tunne on ollut jo pitkään. Oikeastaan tämä tunne sai alkunsa jo silloin kun aloin toipumaan edellisestä erosta.
Tunne on vahvistunut ja muuttunut aina sen mukaan mitä mikänenkin syksy on tuonut mukanaan, mutta aina tunne on ollut kuitenkin oikeassa. Joten todellakin mielenkiinnolla odotan tulevaa. ❤
Ehkä pakko vielä tähän väliin kuitenki purnata tuota nettideittailun kiemuraista maailmaa. x)
Olen jo aikaisemmin maininnut, etten todellakaan jokaiselle tyypille jaksa olla vastaamassa. Ja miksi pitäisikään?? Ei minulla ainakaan ole aikaa jokaiselle urpålle tai vähemmänkään urpålle olla perustelemassa miksen hänen kanssaan välitä tehdä tuttavuutta.
Jos alkaisin kaikille vastaamaan, en ehtisi muuta tehdäkään. Ei liene sivustojen ideakaan. Muutama sitkeä tyyppi sen sijaan jaksaa pommittaa viesteillä, joista osa on jo suoraan sanottuna niin etovia, että pahoinvointi on loppupäiväksi taattu.
Tänään viimeksi eräs tälläinen pommittaja oli jälleen laittanut viestiä, jossa nurisi vastaamattomuuttani. Tekisi niin mieli avautua näille suoraan, mutta näen järkevämpänä jatkaa hiljaisella linjallani.
Tuollaisiin ihmisiin en halua todellakaan tuhlata aikaani. Kertovat käytöksellään jo kaiken oleellisen itsestään ja se ei todellakaan ole sitä mitä minä etsin.
Vastaatteko te kaikille jos jossain sivustolla tai sovelluksessa olette?
Enpähän sitten tiiä… Kyllähän tuo ihan hyvää viihdettä on, jos ei kaikkia yökötyksiä lasketa. Ja on tuolta nyt ainakin pari ihan hyvää tyyppiä kaveriksi löytynyt. 🙂
Ja mistäs sitä koskaan tietää, milloin se kolahtaa. 😉
Nyt vaan rauhassa, päivä kerrallaan. Ihan niin kuin tähänkin asti. Elämme todella kummallisia ja historiaan jääviä päiviä. Toivoisin meille kaikille malttia ja voimia. Ei elämä ole aina helppoa, ei sen kuulukaan olla. Mutta liian vaikeaa liian pitkään, sitä en soisi kenellekään.
Pietään huolta ja rakastetaan! Iloa ja onnea sun viikkoon! ❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 