Olen huomannut kesän aikana yhden mielestäni merkittävänkin asian elämästäni. Olen jälleen alkanut unelmoimaan. En edes muista, koska olisin viimeksi unelmoinut jostain suuremmasta. Toki joka päiväisiä pieniä sieviä unelmia ja ajatuksia ja lähinnä terveyteen ja elossa olemiseen liittyviä toiveita, mutta sellaisia suurempia tulevaisuuteen liittyviä, en ole unelmoinut aikoihin.
Oikeita unelmia, joita jokaisen tulisi unelmoida.
Täyttyihän yksi suurimmista unelmistani äidiksi tullessani. Ja sen jälkeen meno onkin ollut aikamoista. Vauvakuplasta suoraan sairastamisen, kivun ja kuoleman pelon alle.
Nyt kun elämä alkaa taas näyttää valoisampaa puoltaan ja kivutkin pysyvät kutakuinkin aisoissa, on aika heittäytyä elämään ja katsoa mitä jännittävää seuraavan mutkan takana onkaan. Ja ihan ilman jännittävääkin pärjätään, tasainen arki on sitä, mitä tässä jo hieman on kaivannutkin! 😀
Olen saanut kuulla jo lapsesta asti, että ”älä unelmoi”, tämä siis lähinnä koulussa oppituntien aikaan. Olen aina mielelläni uponnut ajatuksiini ja todellakin unelmoinut ja haaveillut.
Minusta unelmat ovat jotain sellaista, joita jokaisella pitäisi olla. Minulle ne ovat saavutettavissa olevia tavoitteita, pääasiassa. On tietenkin myös sellaisia unelmia, jotka eivät ole kovinkaan mahdollisia toteutua, mutta ovat haaveillessa silti niin ihastuttavaa ajanvietettä ja mistäs sitä koskaan tietää huomisesta… 😉
Kaiken hulinan ja helinän keskellä on ihana heittäytyä ajatusten vietäväksi ja antaa sydämen johdattaa mitä miellyttävämpien mielikuvien maailmaan.
Olen kyllä myös miettinyt sitä, että olisinko koskaan alkanut kaivamaan näitä vanhoja ja osittain jo unohtuneitakin unelmia ilman tuota kovaa ja kivistä pätkää polullani.
No, nyt on aika unelmoida! ❤
Samalla olen ehkä herännyt jollain uudella tavalla tähän maailmaan, tai nään ja tunnistan itsessäni sellaisia asioita joita en ole aikaisemmin huomannut tai halunnut huomata. Esimerkiksi se että olen ihan järkyttävän romanttinen. Ja odotan sitä myös mahdolliselta puolisolta jollain tasolla… Muttei nyt todellakaan tarvitse olla mitään ääretöntä 😀 Lähinnä ehkä kaipaa sellaista arjessa huomioimista ja jokapäiväisiä pieniä arjen tekoja ja sanoja. Vastakohtaa niille edellisille katastrofeille.
Olen aina rakastanut yllättää rakkainpiani ja olen aina tykännyt esimerkiksi pukudraamoista joissa komeat sankarit valloittavat viattomia, punastelevia neitoja – ja myös vähemmän punastelevia. ^^
En tiedä miksi tämäkin asia on jäänyt jotenkin kovan kuoren alle. Ehkä juuri siksi kun sitä kuorta on niin kovin pitänyt yllä. Ihan täysin suojaksi ja puolustukseksi. Nyt tiedän ettei sillä sinällään ole väliä. Elämä voi satuttaa suojasta huolimatta. Ihan hyvin voi jo näyttää sen pehmeämmänkin puolen itsestään.
Ehkä näitä asioita nousee vielä ajan kuluessa ja haavojen parantuessa. Nyt nautitaan vielä kesästä, lomasta ja unelmoinnista! ❤
Ja katsotaan aivan rauhassa mitä huominen eteen tuo. Ihanaa kesää sinulle, pietään huolta, unelmoidaan ja rakastetaan! ❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 