Moi!

Mitä sulle kuuluu? Täällä menee ihan ok. Välillä tuntuu, että järki lähtee ja fiilikset menee laidasta laitaan. Väsyttää myös ihan älyttömästi, osasyy lienee allergialääkkeissä, joitten kyllä pitäisi olla väsyttämättömiä, mutta kyllä tähän pari viikkoa aina menee, ennen kuin tottuu. Pääsääntöisesti kuitenkin hyvin pyyhkii.

Ollaan ulkoiltu paljon. Saatiin pyöräkärry kasattua ja nyt siis päästään taas liikkumaan. Pyörällä tosin ei vielä olla testattu. Kävelylenkillä toimi moitteettomasti ja pysyi kasassa. 😀 Seuraavaksi sitten testaamaan, että pysyisikö sitä itse pyörällä pystyssä ja kuinka se kärryn kanssa ajelu sujuisi. Onni on, että pyöräteitä meillä riittää!

Kovasti suunnitellaan että päästäisiin juhannusta viettämään maalle. On jo kova ikävä läheisiä. Ja suvun uusin tulokas on vielä näkemättä! ❤ Ja olisihan se paikan vaihdos jo ihan paikallaan kun tässä ollaan kotosalla oltu jo useampi hetki.

Naapureita ja joitain ystäviä ollaan kuitenkin pihalla nähty tai varovaisesti kotosalla kahviteltu.

Suaki ois kyllä kiva jo nähä. Viime kerrasta on taas viivähtänyt.

Väsynyt olen edelleenkin myös ihmisten vihaan. Kuinka toiset jaksavat olla koko ajan vihaisia, milloin mistäkin. Vika ei koskaan missään nimessä ole itsessä. Aina vain toisessa. Viimeisetkin energiat imeytyvät tähän äärettömän syövään tunteeseen. Vihaaminen on puuduttavaa ja kuolettavaa, se syö sisältä päin ja jättää jälkeensä vain tyhjyyttää. Ja lisää vihaa.

Olen ajatellut, että voisi oikeasti pitää hetken tauon somesta. Tai ainakaan ei kannattaisi vahingossakaan lukea mitään keskusteluja, ei edes kaverin julkaisuista. Ikävä kyllä ilmiö on liian lähellä. Puhelimen voisi ainakin alkaa jättämään vaikka lipaston kulmalle, eikä koko aikaa kuljettaa mukana.

Voi kun voisi nukkua vain kaiken sen vihan yli ja herätä sellaiseen maailmaan, jossa ihmiset olisivat valmiit näkemään toisensa – ja itsensä. Todellakin näkemään, avoimin sydämin.

Väkivalta ja viha tunkevat iholle. Poikkeusolot eivät tee kaikille hyvää. Mielenterveysongelmat ja syrjäytyminen rehottavat ja avun piiriin on entistäkin vaikeampi päästä.

Tulee väkisinkin tunne, että tarvitsisi tehdä jotain. Kuinka voisin auttaa? En pääse lähtemään Walkersille nuorisotyöhön (johon kyllä olisi kova palo) kun oma pieni on kotona. Jotain tarvitsisi keksiä. Hei, ja heittona nyt tähän, että jos sinua kiinnostaa Walkersin toiminta, niin otappa vaikka minuun yhteyttä. Kerron mielelläni kuinka pääset eteenpäin hommassa. Mutta siis kovasti tahtoisin tehdä jotain auttaakseni apua tarvitsevia.

Tunteet tosiaankin heittävät kärrynpyörää, mutta ihana seesteisyys ja tyyneys tuolla jossain pohjalla onneksi on ja pysyy. Kuin olisin löytänyt sisämpäni ja totuuden. Totuuden ainakin itsestäni. Totuuden siitä mitä on selvitettävissä. Olen avannut silmäni, myös omille virheilleni. Ja oppinut niistä. Vielä on matkaa, mutta tiedän että olen oikealla polulla. Ja nyt tunnistan ne ikävät tunteet, jotka vaativat vielä käsittelyä ja joista mahdollisesti tarvitsee päästää irti.

Väsymys verottaa tietenkin myös tätä tietä ja uhmailevan Riiviön kanssa ei ole helppoa niin sanotussa normaalissakaan tilanteessa. Kyllä me silti selvitään. Päivä kerrallaan. Riidellään, möykätään, mutta kaikki tunteet puhutaan ja sovitaan. Ja ennen kaikkea rakastetaan.

Meillä tunteet todellakin näkyvät. Olemme molemmat todella temperamenttisia, joten voit varmaan kuvitella? Mutta yleensäkin kaikesta puhutaan. Tämän haluan antaa perintönä myös lapselleni. Puhumisen tärkeyden, mutta myöskin sen, että osaa kuunnella toista – avoimin sydämin. ❤

Nyt tarvitsee taas jatkaa arjen askareita, mutta toivoisin kuulevani sinustakin pian!

Mukavaa kesää, ollaan turvassa ja rakastetaan! ❤ ❤ ❤