Tänä viikonloppuna tämä niin pitkältä ja puuduttavalta tuntunut tilanne tuntui ensimmäistä kertaa jotenkin normaalilta. Kai tähänkin alkaa pikkuhiljaa turtumaan, tottumaan. Viikot ja kuukaudetkin jo ovat menneet todella nopeasti, kohta on jo kesäkuu.
Välillä ahdistus nostaa päätään ja tunne siitä, ettei enää ikinä päästä takaisin siihen elämään, mitä se oli ennen tätä piinaa. Ja varmaankaan se paluu ei tule aivan samanlainen olemaan. Elämä luultavasti muuttuu jotenkin, ja todellakin toivon, että parempaan päin. Että ihmiskunta ottaisi opikseen tästä kaikesta ja muutokset olisivat sellaisia joista hyötyisivät kaikki, myös Äiti Maa. ❤
Mietin myös tuossa tilanteen alkaessa, kun mitään ei oikein voitu alkaa valmistamaan meillä täällä kotimaassa, kun kaikkien tuotanto oli siirretty Aasiaan ja näin ollen monet hommat seisoivat. Niin, että olisiko aika miettiä tuotantojen siirtämistä edes takaisin Eurooppaan? Ja ihan mielellään koti-Suomeen. Palkat on kalliimmat toki, mutta toisivan se työpaikkoja ja tuotteen laatu olisi ainakin sitä mitä pitääkin.
Suurin osahan meistä varmaan ymmärtää esimerkiksi Kiinan laadun, puhumattakaan siitä missä olosuhteissa monet ihmiset siellä työskentelevät, alipalkattuina huonoissa olosuhteissa, sekundaa tehden. Toki se tuo jonkinlaisen leivän heidän suihinsa… Mutta siltikin. Kotimainen on kotimainen ja omaa tuotantoa olisi mielestäni kyllä hyvä olla jokaisella mahdollisella saralla. Miksi kaikki pitää tettää halvalla jossain hornan tuutissa?? Onko näissä sitten loppupeleissä säästöä kun kaikki hajoaa käsiin? Tai kun pandemia iskee, niin silloin seisoo kaikki hommat. No nämä on näitä, enkä todellakaan ole asiantuntija, joten nämä ovat vain ajatuksia joita on mieleen pälkähdellyt tilannetta miettiessä.
Muutenki viimeiset viikot on olleet suhteellisen stressaavia. Pääsykokeisiin lukeminen ja valmistautuminen yhden ikiliikkujan ja jatkuvaa pälpätystä tuotavan Riiviön kanssa eivät ole olleet mikään erityisen helppo kokemus. Ei ole oikein ollut enää ylimääräistä aikaa kirjoitella tännekään, kun on ollut ihan täysi työ tasapainotella arjen, lapsen hyvinvoinnin ja tarpeiden sekä oman jaksamisen ja lukemisen kanssa. Stressi koronasta vielä päälle. No, enpä voi kun sanoa, että parhaani olen tilanteessa tehnyt ja nyt vain pidetään hullua jännityksessä ja katsotaan mihin yritys riitti. Sormet ja varpaat siis ristiin muruset! ❤
Stressin huomaa kyllä myös esimerkikisi siitä, että tänä aamuna oli melko kinkkinen tapaus, kun olin tilannut ruoan verkkokaupasta. Jostain syystä maksutapani ei ollutkaan kortin veloitus (jäkeenpäin huomasin, että täytyy ilmeisesti vaihtaa joka kerta, jättää muutoin ensimmäisen valitun vaihtoehdon, joka siis on maksupäätemaksu tilausta toimitettaessa), vaan yllättäen sainkin kaivaa kortin esiin, ja PIM, enpä perskeles muistanutkaan tunnuslukua! Kyllä kerkesi kylmähiki nousta pintaan, mutta onneksi sain hoidettua maksun verkkopankin kautta, kun kuljettaja oli sen verran neuvokas. Ikävämpi ja työhönsä kyllästynyt tyyppi olisi varmasti heittänyt eväät takaisin autoonsa ja jatkanut matkaansa. Enpä siis voi kyllin kiittää tätä sydämellistä ihmistä, ja kauppiasta jolle tämä hätäratkaisu sopi! ❤ Olisinpa ollut ihan totaalisen lirissä ilman tätä tilausta. Olen ottanut ruoan toimituksen kahden viikon välein, toisella viikolla joutuu piipahtamaan lähärissä maidon haussa, mutta muuten toimitaan nyt näin.
Huh, vieläkin puistatuttaa.. Ja ihmetyttää tuo oikosulku! Olen kyllä aikaisemminkin unohtanut pin-koodin, ja silloin unohdus oli aivan totaalinen, en muistanut sitä enää koskaan. Nyt minulla on kuitenkin aavistus siitä mikä se on 😀 Pitää siis ilmeisesti lähärissä asioidessa kysyä, voiko maksaa pinniä käyttäen. Vai onko tähän jotain muuta vaihtoehtoa, jossa sen näkisi?
Taitaisi olla jo pieni irtiotto arkeen paikallaan. Helpommin vain sanottu kuin tehty tässä tilanteessa. Riiviö menee näillä näkymin vasta syksyllä päiväkotiin. Olin päättänyt että tämä toukokuu tarkkaillaan tilannetta ja mahdollisesti ennen kesälomaa, joka olisi alkanut juhannukselta ,olisi voinut tilanteen salliessa käydä pari viikkoa päikyssä ja itse olisi saanut hoidettua asioita. Mutta meillä yhdistetään kaksi päiväkotia kesäkuussa ja lisäksi koululta tulee vielä eskarilaiset samaan tilaan, joten kyllä Riiviö siis jää kotiin mieluummin. Olen yrittänyt minimoida kaikki ylimääräiset riskit, ymmärrettävästikin.
Toivoisin, että Juhannusta pääsisi juhlimaan maalle perheen kesken. Jospa kaikki pysyisivät terveinä ja tämä olisi mahdollista. Tekisi kyllä hyvää päästä rakkaitten seuraan ❤
Näihin sekaviinkin tunnelmiin tänään. Pysytään turvassa ja Rakastetaan! ❤ ❤ ❤
Maamu Johanna 