Eletään aikaa joka todellakin jää historiankirjoihin ja josta on tarinoida lapsen- ja lapsenlapsenlapsille. Tätä aikaa ei pysty ennustamaan, on elettävä vain päivä kerrallaan.
Meillä elellään jo kolmatta viikkoa suhteellisen suljetussa tilassa. Tai no reilun viikon olemme olleet eristyksissä, paitsi tietenkin vielä lähimetsät ollaan kierrelty. Tuohon koko aikaan mahtuu yksi sairaalareissu, mutta kaupoissa tai kylässä ei olla käyty siis 12.3. lähtien.
Voisi kuvitella, että tästä tulee hyvinkin pitkä ja raastava kevät. Itse olen kuitenkin ollut kummallisen rauhallinen, siis normaalia rauhallisempi 😀 Luultavasti tuo oma sairastuminen opetti elämää sen verran paljon, että nyt osaa suhtautua asioihin rauhallisesti. Suurin oppi on ollut, että tapahtuu asioita, osa pahoja ja ne voivat myös tapahtua sinulle tai läheisellesi. Tapahtuu asioita, eikä niille voi mitään, ei niille pahoillekaan. Ja asiat tapahtuvat ajallaan, ei niitä voi hoputtaa, eikä hidastaa. Eikä niin kannatakaan tehdä, koska silloin jos vaan toivot seuraavaa päivää, viikkoa, kuukautta jo tulevaksi, jätät elämättä elämääsi. Sitä joka tapahtuu juuri tässä hetkessä. Tässä surkeassakin hetkessä.
Itse tunnen välillä pahaamieltä siitä, ettei Riiviöllä ole leikkikavereita. Ei edes lemmikkiä. Vain äiti joka ei edelleenkään ole täydessä hapessa rymyämään kohta viisi vuotiaan hurjissa seikkailuissa. Toki pystyn jo paljon enenmmän touhuamaan ja kulkemaan, kuin mitä vaikka vuosi sitten. Hitaasti mutta varmasti tästä noustaan, koko hommasta!
Tietenkin olen huolissani omasta terveydestä ja siitä kuinka tuo riivatun korona vaikuttaa itseen, jos taudin saa. Keuhkot ovat muutenkin olleet huonossa kunnossa. Edellisestä flunssasta asti on tarvinnut tuplata ja välillä triplatakin astmalääkitys. Yleensäkin kevättalvisin astma käy huonompana, vaikka välillä on aikoja ettei lääkitystäkään juuri tarvitse. Pitää siis yrittää tästäkin syystä pysytellä turvassa. Vainoharha nostaa kyllä välillä päätään, mutta sitten taas järjenääni supattaa, että tilanne oli tämä jo ennen kuin virus alkoi jylläämään. Päivä kerrallaan, siis edelleen sama mantra. ❤
Tilanne voi olla varmasti hankala, jos on tottunut aivan erilaiseen arkeen ja elämään. Meillä on kuitenkin ollut tuo oma koulumme jossa on myös opittu köllöttelemään ja ottamaan ihan rauhallisesti, enimpiä hötkyilemättä. Ja määräsihän terapeutti minulle ennen tätä kurjuutta myös kesään saakka lepoa ja laiskottelua. Siispä yritämme ottaa nyt ihan loman kannalta tämän homman. Ei auta kuin vain toivoa ja rukoilla, että tauti laantuu ja saataisiin edes loppukesästä nauttia läheisten seurassa. Mutta eipä se auta kuin edetä tilanteiden mukaan.
Suunnitelmissa on tehdä meillekin oma lukujärjestys, mihin voisi keksiä monipuolisempaa tekemistä, ja sitten kun se on ylös kirjoitettu, tulisi se ehkä helpommin toteutettuakin. Myös ne omat hetket jos merkkaa ylös, niin tulee sitten nekin pidettyä (ehkä) 🙂 ❤
On kuitenkin ihan hirmuisen tärkeää, että pidetään parhaamme mukaan huolta omasta jaksamisesta. Oma ollut jo kortilla aikaisemmin, mutta jotenkin tuntuu, että tästä erikoistilanteesta ammentaa uutta voimaa arkeen. Hullua, mutta elämä on!
Ehkäpä otamme sen lukkarin tänään työnalle, kun kukat ovat saaneet ensin uutta multaa.
Muutenhan meillä ei mitään hätää ole. Tänään päästään naapurin saunavuorolla jo saunomaan. Kyllä ainakin toistaiseksi vielä uskallaudutaan saunaan. Samoten myös pyykkitupa on edelleen käytössä. Tilanteen mukaan myös näissä asioissa. Saunasta en ihan hevillä tahtoisi luopua, mutta jos tämä tästä nyt kovinkin pahenee ja ulkona liikkumistakin aletaan rajoittamaan, niin ehkä sitten mietin myös uusiksi tätä.
Vai mitä sinä ajattelisit asiasta? Nämä on näitä taas, joita olisi mukava jonkun toisen aikuisen kanssa pyöritellä. Vaikka onkin jo tottunut tekemään päätökset yksin, siltikin välillä olisi piristävää ja mukavaa saada muitakin näkökulmia asioihin. Avartaa välillä kummasti ja omassa tunkkaisessa päässä ei ehkä kaikki vaihtoehdot edes näyttäydy. 😀
Onneksi nykyään on kuitenkin pelit ja vermeet löytää virikkeitä ja vinkkejä asiaan kuin asiaan. Ja yhteydenpitokin on helppoa, ääni ja kuvakin kulkee. Vaikka eihän se tapaamista voita, mutta auttaa kummasti ja antaa voimaa.
Jäädäänpä kuulolle, tsemppiä ja jaksamista jokaiselle! Pidetään huolta! ❤
Maamu Johanna 