Kyllä alkais tämä sahaava keli ja flunssasta flunssaan riutuminen riittämään! Olo on kuin tiskirätillä, ei voimia mihinkään ja aktiviteettiä pitäisi siltikin Riiviölle järjestää (ja omaakin kuntoa muka nostattaa).
Molemmat on kiukkuisia, kipeitä ja väsyneitä. Ai että mikä kombo! Voitte uskoa, että meillä salamoi tämmöisinä päivinä (normaaliakin leiskahtelua enemmän)..
Nyt vielä flunssan ja äärettömältä vaikuttavan väsymyksen lisäksi meneillään on sokerilakon toinen viikko (onneksi jo kohta kuulemma pitäisi helpottaa) ja ovulaatio! Vooooiiiii luoja!!
Sokerilakossa tämä toinen viikko on ehdottomasti ensimmäistä kamalampi. Voin haistaa suklaan ja ah, se ajatus kinuskimunkista… Ovis kyllä ehdottomasti hankaloittaa näitä kaikkia. Tämäkin on kumma, että ennen raskautta minulla ei kyllä ollut hajuakaan oviksen ajankohdasta, mutta nyt sen todellakin tuntee! Melkein pahempaa kuin kuukautiset itse. Jännää, kuinka tämmöisetkin asiat voivat muuttua, vain sillä että rakentelet uuden elämän sisälläsi. ^^ ❤
Mutta niin, voi luoja mikä huonon omantunnon kierre tästä syntyykään, siis tästä kiukkuamisesta! Tässä on armon harjoittelun kaikki tasot otettava käyttöön. Puuuuh, ja erittäin syvään hengittäminen. Ja korvien sulkeminen myös. 😀 Pitää vain yrittää ajatella, että ensi viikolla on jo helpompaa.
On kuitenkin enenmmänkin kuin lohdullista huomata, että myös niin sanotuissa normaaleissakin perheissä (sisältäen siis molemmat vanhemmat) tulistutaan ja riidellään. Kyllä, välillä huudetaan ja pinna katkeaa.
Koin kauan huonoa omaatuntoa suuttumisistani, ennen kuin ymmärsin, että kyllä muutkin niin tekevät. Toki on varmasti vanhempia jotka omaavat lehmän hermot, eivätkä koskaan karju jälkikasvulleen. Meillä näin ei vaan ole. Ikävä kyllä.
Niin ja täytyy sanoa, että vaikka meillä kuinka myrskyäisi, niin kyllä tyynikin saapuu nopeasti ja aina riidan päätteeksi keskustellaan asiat halki ja sovitaan erimielisyydet. Halataan ja pyydetään anteeksi. ❤
Nykyään somessa annetaan niin paljon siloiteltua kuvaa lapsiarjesta, että se väsynyt ja nuutunut puoli jää vähemmälle huomiolle, tai huomiotta kokonaan.
Varmaan osaksi tästä kiillotetusta kuvasta, monikaan ei edes uskalla puhua siitä kuinka arki on kuluttavaa ja pinna palaa. Vaikka kuinka rakastaisit sitä pientä pilttiäsi, ajaa hän sinut välillä hulluuden partaalle. Ainakin meillä on näin – useasti, varsinkin tämmöisinä päivinä kun kumpikaan ei jaksa mitään ja valmiiksi jo kiukuttaa.
Jo vain, ja siltikin kuitenkin, kun syvemmälle kaivellaan – tai no ei nyt tarvitse kaivella minnekään 😀 kun vaan hetken saa huokaistua kiukun lomassa ja vaikkapa pikkuinen kikatteluhetki sängyssä satuja kuunnellen saa sen todellisen ja mahtavan fiiliksen pomppaamaan.
Onnellisuuden ja rakkauden, sen kaiken lämmön ja valon mikä meitä ympäröi. Ja viimeistään yleensä illalla nukkumaan pistäessä se onni ja rauha löytää koko kehoon ❤
Se on kyllä aivan mielettömän mahtava tunne kun tietää kulkevansa tietä juuri oikeaan suuntaan. Että viimeinkin tämä kaikki onnistuu, esteet on voitettu ja on onnistumisen aika – viimeinkin! Tie on ollut kivikkoinen ja suorastaan helvetillinen, mutta ehkä se on ollut tämän kaiken arvoista myös. Ja varsinkin kun viimeisetkin asiat nyt loksahtelevat paikoilleen, osalla vielä ottaa aikaa, mutta kiire ei ole minnekään, ei enää kun tiedän asioiden tapahtuvan hoputtamisesta huolimatta. Ottavat oman aikansa, ihan vapaasti.
Minulla on hyvä olla ja antaa asioiden rullaantua paikoilleen. Toki työtäkin tarvitsee vielä tehdä, mutta kakkasin vaihe 😀 taitaa olla jo taakse jäänyttä urakkaa ja on aika poimia satoa. Näin tunnen vahvasti ja tässä uskossa aion myös pysyä.
Oijoi, näin meillä siis uusi viikko alkaa. Kiukkuava ja flunssainen viikko kaikkine kökköineen on takana ja olo on kaikesta huolimatta aika zen ❤ Pitäisi muistaa vain hengittää (ja olla purematta hampaita koko aikaa yhteen)! 😀
Hengitellään siis onni uuteen viikkoon ja koko vuoteen! ❤
Maamu Johanna 