Aika ja Armo

Ole itsellesi armollinen ja anna aikaa. Ei kroppa toivu hetkessä, eikä edes kahdessa. Mielestä puhumattakaan.

Voi kun se olisikin niin helppoa ihan oikeassa elämässä. Kyllähän sen sanoo ja ymmärtää, mutta siltikin se pieni malttamattomuus nostaa päätään jostain tuolta unholasta ja kuiskii ”nyt, joutuin nopeaan”.

Kroppa jumittaa ja mielikin. Kropan jumittaminen vain turhauttaa välillä tosissaan. Ennen raskautta 10 kilsan lenkki ei tuntunut missää, sen jälkeen vielä portaat juosten ylös (kerroksia riittää) ja jumppaa päälle. Ravintolassakin tanssilattia oli se paikka missä parhaiten viihdyin.

Nyt paino ja lihakset jumii. Onneksi tuo rentoutus- ja allaskuntoutus alkoi ja siitä saa apua koko syksyn. Nyt ensimmäisten kertojen jälkeen, olen kyllä todella positiivisin mielen ja odotukset on aika korkealla. Lisäksi tietty päivittäiset liikkumiset, metsälenkit ja hyötyliikunta. Siltikin, ihan ymmärrettävästi turhauttavaa, kun mitään editystä ei ole näkyvissä. Paino on ja pysyy, eikä kuntokaan mitenkään erityisen kohisten nouse. No, malttia malttia, sitähän sitä on opittu, että eiköhän se tämäkin nyt vielä mene samaan settiin 😀

Väsyneimpinä päivinä olisi niin ihana käpertyä sohvan nurkkaan suklaalevyn kanssa tuijottamaan jotain aivotonta huuhaata ja höllätä. Ja toki näin teenkin, edelleenkin silloin tällöin, koska mielestäni elämästä ei saa karsia niitä asioita joista nauttii. Tosiaan sokeri on yksi sellainen, jota hieman kuitenkin tarkkailen nykyään, vaikka se onkin kofeiinin lisäksi ainoa jäljellä oleva paheeni. Sokerin voimalla olen varmaan jaksanut, se on ollut polttoaine ja lohduttaja, siksi siitä onkin niin pirun hankala luopua ^^

Ja juuri nyt näyttää vielä siltä, että kaikista ponnisteluista huolimatta paino nousee. Mitähän kukkua? No, ihan hirvittävästi ei motivoi itsensä piinaamiseen ja herkkujen kieltämiseen. Parasta olisi varmaan palata maltilliseen vanhaan kaavaan, siihen mikä on aina toiminut. Kyllä kai se sitten alkaa taas toimimaan, kun kroppa on vain valmis. Jollakin tuota sokerinhimoa pitäis kyllä saada kuitenkin maltillisemmaksi. Ennen se oli helppoa, ku meni vaan tupakalle ku alko tekemään mieli makiaa, mutta ei ihan tuota hommaa vihtis alottaa toisen pahan alta.

No, onpahan Riiviöllä pehmonen alusta köllötellä 😀 Ihana yks ilta tuumaski, että ”äiti sää oot niin ihanan pehmeä, että tekis mieli syyä sut!” Aawww, en ehkä kestä! 😀 ❤

Vähiten kai sitä nyt jostai tämmöisestä pitäis stressata, vai minkäs teet, heikot hetket tulee ja menee, onneksi! 😀 Heitäpä mulle vaikka viestillä jos sulla on ollu vastaavaa ja mikä on sun aineenvaihduntaa ja kroppaa herätelly? Mielellään kuulisin myös sun ajatuksia ❤