Koteloitumista

On vähän sellainen olo kuin ois koteloitumassa oleva toukka. Ajatus ei kulje, ei sitten millään. Tai no sitähän en tiiä kulkeeko sillä toukalla, mutta näin ajattelisin ja mulla ei ainakaan ^^

Itellä oli eilen todella raskas päivä, kun aamulla aikasin piti olla taas magneettiputkessa köllöttämässä. Eli oli kontrollin aika. Edellisestähän ei nyt ollut kulunut kuin sen 4 kk. Kuvissa ei onneksi ollut mitään muutosta edelliseen ja seuraava kontrolli taas normaalisti 6 kk päähän.

Muutoin eilinen toi surullisiakin uutisia useammastakin paikasta. Saa taas miettimään tätä elämää ja kuolemaa, sitä kuinka me ollaan täällä vain hetki ja kuinka tärkeää olisi oikeasti elää elämää, eikä olla sitkusitku, ku koskaan sää et voi tietää koska se lähtö sitten tulee.

Eilen itkeä tuhrustin illan ja itseni vielä uneenkin ja unet olivat kyllä todella outoja.

Tänään on kuitenkin ollut jotenkin huomattavasti levollisempi olo, mutta siltikin tämä itseen käpertyminen jatkuu. Ei oikein ole sanoja. Asioiden tarvitsee kypsyä rauhassa.

Yöllinen uni jäi silti vaivaamaan mieltäni ja kaihertelemaan sydäntä. Unessa olin yhdessä minulle joskus merkityksellisen ihmisen kanssa (tai ennemminkin tämä ihminen on tuonut merkitystä elämääni), kokosimme yhteistä kotia paikkaan jossa olen joskus asunut. Nyt paikka oli vain huomattavasti mukavamman oloinen ja minun ja tämän ihmisen ja hänen läheistensä välit olivat lämpimät.

Nykyään oikeassa elämässä en juurikaan käytä aikaani enää tämän muisteluun, mutta aina silloin tällöin unet tuovat hänet takaisin. Tämä uni oli vielä erityisen vahva ja poikkesi muista positiivisuudellaan. Kaiketihan sitä olisi selvittämättömiä asioita jotka vaatisivat vielä työtä.. Mutta mutta, no, aika näyttää. Mun lemppari sanonta 😛

Nyt jätän lyhyestä virren kauniiksi ja asiat muhimaan. Täällä mä vielä oon ja ihan taatusti jatkan kirjottamista – kunhan koteloituminen on ohi ❤